Mää oon Ansa. Mamma vitsailee, et toi nimi tulis siit ko mun uus perhe kävel suoraa koira-ansa. Ne tul iha vaa helsa mammaa ja noit ihmispentui ko ne sit vaa huomas, et ne oli iha valla kamalast ihastunu muhu ja halus heti viedä mut fölis kotti ast. Mut sit mamma sanos, ettei se onnistu iha viel, vähä aikka tarttee viel orottaa ni sit mää saan muuttaa mun uurem perhe tykö. Ja sit ko mää ole vähä isomp ni sit mää saa alkka käymä näyttelyis ja kaikke. Mää ole vähä fundeerannu, et se vois olla aikast hauska juttu. Mun uus äiti o luvannu vierä mut kans kentäl opettele kaike maailma tottelevaisuusjutui ja uus isä meinas kans alkaa opettele mun kans tommosi jutui jossai toises paikas. Mää tairan olla aika täystyöllistetty si ko mä vihroin pääse asuma to mun uure perhe kans. Nii ja siel on kans joku katti, jota mää voi sit vähä käyttä niinko vinkuleluna. Toivottavast siel on kans paljo kaikki kivoi kulmi mitä jyrsii, tääl mää olenki jo maistanu kaikki mahrollisi kulmii ja ovekarmei.


Mää  ole Siili. Toi mamma sanos mua alum perim Kiroilevaks Siiliks ko mää tuppasi vähä  rotestoima ko se kääns mut seljäl. Mut sit mää lopetin se ko ei siit mittää hyöty ollu ja pois pääs vast ko rentoutus. Ni ny mää ole sit Siili vaa. Mää ole aikast vilkas mut samal iha pikkase epäluulone, ei sitä ny tartte joka paikas olla suuna  päänä niin ko toi siskolikka ain välist tuppaa oleen. Mää tykkääm painii noitte veljie ja sisko kans ja sit ain välil mää käyn haastaas tota Spikeakin vähä mukaa touhuihin. Ulkon mää viihyy valla mahrottoma hyvi enkä millääm meinaa tulla sisäl ko toi mamma huhuilee. Olen mää kans tietysi ihan selkeästi tulevaa näyttelyainest ko mää olen niim valla mahrottoman kaunis. Ainaki kaikki jotka on munt käynneet kattomas on semmottis kehunu, et täs täytyy vähä olla varuillans ettei iha mahrottomi ylpisty.

Mä olen Urpu-Urpu. Toi mamma oli olevinans vitsikäs ku mä muka nuorempana urputin joka asiasta. No en tasan tarkkaan. Enkä ainakaan enää, mut nimi jäi. Luonteeltani mä olen kuulemma vähän semmonen vanhanpuoleinen dieselversio. Vähän vie aikaa ennen ku mä lämpenen uusille asioille, mut sit ku mä innostun niin vauhtia ja vaarallisia tilanteita kyl riittää, niin ku voi päätellä tost kuvastaki misä mä löylytän mun kasvattiveljeä, se oli kuulema joku kettuterrieri. Oli mikä oli, kiva kaveri se kuiteski on. Ei munst isaona taida mitään rottakoiraa tulla, mut hyvä talonvahti kuitenski. Mä olen kauhiast ottanu mallia noist isommist koirist, Spike varsinki on hyvä opettaan miten haukutaan kaikkee mahdollist pienist vihreist miehista aina itsemurhapupuihin asti.