9 ihmeellistä kuukautta

Teksti ja kuvat: Aija Saloranta

1/ 2009

Kaalimadon odotus alkaa

Aija Salorannan odotusaika alkaa hyvillä uutisilla, joita tulee jonossa: Aija on saanut pitkään haaveilemansa opiskelupaikan, ja ajoittain vain liian täydeltä tuntuva maha häiritsee “Kaalimadon” odotusta.

Nyt on ollut jo pari viikkoa pientä lämpöilyä ja etovaa oloa. Työterveyshoitaja kirjoitti 3 päivää saikkua virusinfektion takia ja käski ottamaan uudelleen yhteyttä, jos olo ei helpota. Mies kysyi puolileikillään, josko olen raskaana. En oikein jaksa uskoa, kun esikoista tehtiin 5 vuotta ja imetyksen lopetuksesta ei ole täyttä 2 viikkoa. Mutta pakko kuitenkin hiipiä koneelle ja katsoa nettilaskurista, koska olisi mahdollinen laskettu aika. Laskurin mukaan se on maaliskuun puolessavälissä.

Viikko 5

Pikkuveli soitti ja kertoi, että heille on tulossa vauva helmikuun puolessavälissä. Serkuksille tulisi ikäeroa vain kuukauden verran, jos tuolla masussa nyt joku ihan oikeasti kasvaa.

Viikko 6

Lämpöily ja paha olo ei ota helpottaakseen; kuukautisetkin ovat jo melkein myöhässä. Työnteko on sen verran hankalaa, että tilaan ajan työterveyshuoltoon. Vanhempi naislääkäri kuuntelee oireet ja antaa oudoimmat hoito-ohjeet, jotka olen tähän asti saanut. Kaupan kautta kotiin tekemään raskaustestiä. Jos se on negatiivinen, niin sitten uusi soitto, jos ei, niin sitten pitää vaan kestää. Selvää plussaahan tuo näytti. Päätettiin pitää asia salassa – kerrotaan sitä mukaa kun ihmiset arvailevat. Seuraavana aamuna posti toi kauan odotetun ison kirjekuoren. Olen kuin olenkin päässyt opiskelemaan tuotantotaloutta insinöörilinjalle Turun ammattikorkeakouluun! Ei oikein tiedä miten pitäisi olla, kun kaikki hyvät uutiset tulevat jonossa.

Viikko 7

Etova olo on helpottanut, mutta tilalle on tullut uusi ongelma. Syömisen jälkeen maha tuntuu aivan liian täydeltä. Tuntuu kuin olisi ahminut seisovasta pöydästä 5 tuntia tauotta. Ei pysty seisomaan, istumaan tai makaamaan. Juomisesta puhumattakaan, pelkkä ajatuskin oksettaa.

Viikko 8

Ensimmäinen neuvolakäynti takana. Rutiinit eivät olleet pahemmin muuttuneet viime kerrasta. Neuvolatädin kanssa vähän ihmeteltiin tuota hedelmöitysajankohtaa, mutta se jäi vielä auki. Eli toistaiseksi mennään kuukautisista lasketun ajan mukaan ja tarkastellaan tilannetta sitten ultran jälkeen.

Viikko 9

Viikon ainoa vapaapäivä kului iloisesti Salon aluesairaalassa. Molemmat jalat olivat olleet kipeänä ja kosketusarat. Mies löysi toisesta pohkeesta patin, ja terveyskeskus lähetti tarkempiin tutkimuksiin veritulppaepäilyn vuoksi. Käynti oli onneksi turha, mutta pääsin samalla reissulla kurkistamaan vähän etuajassa mahan ”Kaalimatoa”, kuten röntgenhoitaja sanoi. Pituutta oli 21 mm, joten taitaa olla viikkoja sittenkin se 10. Ja kotituomisina oli vielä Kaalimato-CD miehelle.

Viikko 10

Ensimmäinen neuvolalääkäri takana. Kaikki oli kunnossa, mutta sydänääniä ei kovasta etsinnästä huolimatta vielä saatu kuulumaan. Lääkärin mukaan ähkyn tunne mahassa ei ole normaalia. Hän käski toistaiseksi tarkkailla tilannetta ja lupasi kirjoittaa sairaslomaa ihan pelkän puhelinsoiton perusteella tarvittaessa. Hyvä tietää, ettei tarvitse maha pinkeänä mennä töihin.

Viikko 11

Taas tuli käytyä neuvolassa. Kaikki oli kunnossa, vaikka sydänääniä ei saatukaan kuulumaan. Pomo soitti ja laittoi ”pakkolomalle”. Lomia kun on sen verran paljon pitämättä, että opintovapaan ja vanhempainvapaan jälkeen menisi pari kuukautta lomaillessa. Eli oli järkevämpää jäädä ensin kuukaudeksi lomalle ja aloittaa sitten opintovapaa.

Viikko 12

Jälleen opiskelijaelämää. Koulu alkoi, ja tähtäimessä on tuotantotalouden insinöörin paperit 4 vuoden kuluttua. Kävimme ultrassa, ja Kaalimato vastasi päivälleen viikkoja. Kaikki oli hyvin, joten nyt voi turvallisin mielin keskittyä opiskeluun ja odotukseen. Koko viikko on hurahtanut, kun olen yrittänyt saada siirrettyä ensi kevään aineita jo tälle syksylle. Onneksi opettajat ovat olleet ymmärtäväisiä.

Viikko 13

Tuntuu kuin ei olisi ollutkaan taukoa opiskeluissa, niin helposti on päässyt sujahtamaan mukaan luokan porukkaan. Närästys on loppunut, joten raskaus ei toistaiseksi häiritse opiskeluja.

Viikko 14

Maha senkun kasvaa, ja äitiysvaatteet on pakko kaivaa jo nyt esille. Sain lisäksi hankittua Aamupahoinvointi voi johtua myös tokokokeesta -teepaidan. Sitä voikin käyttää sitten seuraavat 6 kuukautta putkeen. Maha alkaa jo välillä kramppailemaan, kun kumartelee. Toivottavasti ei äidy kovin pahaksi, joulukuussa kun olisi vielä tarkoitus palata hetkeksi aikaa jakamaan lehtiä, eikä se onnistu, jos ei voi kumarrella.

Viikko 15

Koulussa maha äityi temppuilemaan niin pahasti, etten pystynyt istumaan paikallani. Plussapuolelle voi laskea tunnin nopean lopetuksen, mutta muuten harmittaa kun ainoa siedettävä asento on löhöasento. Näytän siltä, että opiskelu ei voisi vähempää kiinnostaa, vaikka paljon mieluummin keskittyisin opiskeluun kuin koittaisin pysytellä tuolilla. Onneksi temppuilu rauhoittui parin päivän levolla. Tosin nyt mukaan ovat tulleet harjoitussupistukset. Ne eivät ole kivuliaita mutteivät kovin kivojakaan.

Viikko 16

Supistelutkin onneksi loppuivat nopeasti. Käytiin miehen kanssa Ahvenanmaalla virkistäytymässä. Tuntui hyvältä päästä reissuun ihan kahdestaan ystäväpariskunnan kanssa. Ja koska he ovat lapsettomia, vietettiin todellakin lapsivapaa viikonloppu. Kotiin tultiin levänneinä ja uutta tarmoa puhkuen. Ja parisuhdekin kukoistaa pitkästä aikaa!

2/ 2009

Kaalimadon bileet vatsassa jatkuvat

Aija Saloranta odottaa Kaalimatoaan saapuvaksi samalla uutterasti opiskellen ja töissä käyden, vaikka välillä mieliharmia aiheuttaakin ystävän poissaolo ja energian puute. Vannoutuneena koiraihmisenä Aija yrittää myös sovittaa lasketun ajan kevään koiranäyttelykalenteriin.

VIIKKO 17

Esikoisen kummitäti ja paras ystäväni ei ole suostunut puhumaan meille puoleen vuoteen. Vieläkään en tiedä syytä; olen vain kuullut toisen käden tietona, ettei hän jaksa kuunnella vauvajuttuja. Harmittaa ja masentaa, varsinkin kun koko viime odotuksen hän oli innokkaasti mukana ja vielä tukena synnytyksessäkin. Onneksi toinen ystäväni, jolla on 4 lasta, lupasi tulla mukaan synnytykseen. Se helpotti oloa. Toisaalta kokeneesta synnyttäjästä voi olla enemmän apua kuin lapsettomasta tukihenkilöstä. Jännä nähdä onko eroa!

VIIKKO 18

Entinen pomo ravintola-ajoilta soitti. Olin vähän aikaisemmin soitellut ja sanonut tarpeen vaatiessa olevani käytettävissä työntekoon. Silloin ei ollut luvassa töitä, mutta nyt niitä olisi ja oikein urakalla. Koko syyslomaksi. Koska aikuisopintotuki ei päätä huumaa, otin kaikki tarjotut työt vastaan iloisena.

VIIKKO 20

Kävimme ultrassa kurkistamassa Kaalimatoa. TYKS:issä tehtiin perusteellista työtä ja ultraus kesti melkein tunnin. Välillä alkoi jo vähän hermostuttamaankin, mutta onneksi ultraaja kertoi koko ajan, mitä teki ja mitä näkyi. Kaikki oli kunnossa, tarvitsi vain etsiä hirvittävästi eri tietoja, joten aikaa kului. Kaalimato vastasi päivälleen viikkoja, joten on pakko alkaa uskomaan laskettuun päivään.

VIIKKO 21

Syysloma. Tosin koko loma vierähtää töissä. Välillä ehdin sentään käymään neuvolalääkärissä lisääntyneen ja pahanhajuisen valkovuodon takia. Kaikki oli normaalia, ja hajun aiheuttajaksi paljastuivat hajustetut virtsankarkailusuojat ja runsas virtsankarkailu. Heti kun vaihtoi suojat hajustamattomiin, niin hajukin katosi. Viikonloppuna oli koirayhdistyksen erittäin riitaisa yleiskokous, jossa toimin sihteerinä. Fiilikset oli tosiaankin katossa, kun sai kiljua kurkku suorana jo ennen kokouksen virallista avausta, jotta sai äänensä kuuluviin. Lopputulos oli se, että sihteerin oli pakko pitää välillä jalottelutaukoja kun supistelut äityivät liian ankariksi. Kaalimato ei selkeästi pidä yhdistystoiminnan aiheuttamasta stressistä.

VIIKKO 22

Väsymys vaivaa aina vaan. Aina välillä ihmettelen, mikä ihmeen ”energinen keskiraskaus”?!. Tosin ei ole ihme, jos väsyttää, kun hemoglobiini pysyttelee sitkeästi siellä sadan pinnassa. Käytän ahkerasti hyväksi kouluterveydenhoidon tarjoamia mahdollisuuksia ja käyn terkan luona viikoittain mittauttamassa hemoglobiiniarvon. Ja kun terkka on koulutukseltaan kätilö, on mukava jutella niitä näitä raskaudesta ja siihen liittyvistä asioista. Ei tarvitse soitella pikkujutuista neuvolaan. Lisäksi tietää avun olevan lähellä, jos koululla tapahtuu jotain. Terkka on myös luvannut laittaa tiedot paperille neuvolaa varten, jos jotain sellaista ilmenee.

VIIKKO 23

Neuvolassa paino oli pysynyt samana, vaikka olinkin ihan varma, että vaaka huutaa kuolemaa – maha alkaa jo olemaan sen verran iso. Luvassa on vaihteeksi rauhallinen viikko: ei töitä eikä ylimääräisiä menoja.

VIIKKO 24

Kävin taas koulun terveydenhoitajalla mittauttamassa hemoglobiinin ja juttelemassa niitä näitä raskauden edistymisestä. Samalla kysyin pohkeeseen kovan krampin jälkeen ilmestyneestä valtavan kokoisesta mustelmasta. Terkka oli sitä mieltä, ettei asiasta kannata huolestua. Tuli taas hyvä mieli siitä, että koululla on ihminen, jolta voi kysellä apua, jos jokin vaivaa mieltä.

VIIKKO 25

Tuleva doula, eli naispuolinen ystäväni, joka lupautui mukaan synnytykseen

tukihenkilöksi. soitti ja varmisti, että aion synnyttää ajallani. Täytyyhän sitä koiraihmisen ehtiä kevään tärkeimpään Viron näyttelyyn. Yhdessä tuumin sovimme, että Kaalimato syntyy laskettuna aikana. Innostuimme myös luokkatoverin kanssa suunnittelemaan sairaalassaoloa, jos synnytys todellakin tapahtuisi tuona laskettuna keskiviikko-päivänä. Perjantaihin asti voisi lepäillä Salossa ja palata kotiin viikonlopun viettoon.

VIIKKO 26

Tuntuu siltä, ettei ehdi tekemään muuta kuin käymään koulussa ja töissä. Kouluhommat jäävät koko ajan enemmän ja enemmän rästiin. Onneksi rästihommat eivät ole isotöisiä, mutta harmittaa silti. Töissä ei pysty kunnolla pyyhkimään pöytiä, koska asento aiheuttaa vatsakramppeja. Kaalimato pitää väillä bileitä mahassa, mutta vieläkään en tiedä mitä tarkoittaa vatsanahan läpi tuleminen.

VIIKKO 27

Neuvolassa ei löytynyt mitään uutta ja ihmeellistä. Paino oli vähän pääsyt nousemaan, mutta ei onneksi pahasti. Ja hemoglobiinikin väläyttelee pieniä merkkejä nousemisesta. Tosin lääkäri oli sitä mieltä, että vuodenvaihteen jälkeen kannattaisi ehkä jättää vauvauinnit väliin.

VIIKKO 28

Joululoma alkoi vihdonkin. Koko viikko on mennyt nukkuessa. En edes tajunnut, kuinka väsynyt olen ollut. Eipä ihme, että derivaatat ja integroinnit tuntuivat ihan uusilta ja ihmeellisiltä asioilta ja matematiikan koekin meni pipariksi. Raskaus, opiskelu ja työnteko ei ole hyvä yhdistelmä. Onneksi töitä on jäljellä enää kuukausi.

VIIKKO 29

Joululomaa takana viikko ja vihdonkin alkaa löytymään energiaa muuhunkin kuin vaan olemiseen. Kävin pitkästä aikaa lenkillä nuorimman koiran kanssa. Vietimme ihanan tunnin kahdestaan eikä supistelutkaan pahemmin haitanneet matkantekoa. Täytyy ottaa tavoitteeksi tunnin lenkki joka päivä, ihan vaan koirien kanssa. Se antaa ihanan hengähdystauon perheen pyörittämisestä.

VIIKKO 30

Pakastin on vihdoin sulatettu ja saatu järjestykseen. Tilanahtautta se ei helpottanut – arkku pursuaa ruokaa yhä edelleen. Sinänsä hyvä, ei tarvitse vääntäytyä kauppaan vaan voi kölliä kotona Kaalimadon ja esikoisen kanssa, kun mies palaa töihin isyysloman jälkeen. (Tosin arkkupakastimen siivoaminen ison mahan kanssa on aika mielenkiintoista.)

Ensi numerossa on luvassa ”Kaalimadon” jännittävä loppuratkaisu.

3/ 2009

”Kaalimadon” vauhdikas maailmaantulo

Kolmen kuukauden jatkuvien harjoitussupistusten ja tuskailun jälkeen äiti ei ollut ihan tilanteen tasalla, kun Vauhti-Venla päätti saapua maailmaan doulan kanssa etukäteen sovittuna viikonloppuna. Tosin doulakaan ei ehtinyt mukaan synnytykseen Vauhti-Venlan päättäessä, että h-hetki oli käsillä.

Viikko 31

Joulu on onnellisesti takana, ja paluu arkeen edessä. Arki on hyvä aloittaa neuvolakäynnillä. Kaikki oli kunnossa, ja hemoglobiinikin näytti hyviä lukemia. Maanantai-ilta kului iloisesti työnteon merkeissä. Kukaan ei enää jaksa Bronxissa huomautella kasvavasta mahasta. Onneksi, koska toisessa pubissa, jossa työskentelen, asiakkaat eivät muusta puhukaan. Ärsyttävää, koska kasvava maha ei pahemmin työntekoa haittaa eikä sitä haluaisi jakaa raskautta ihan jokaisen asiakkaan kanssa. Varsinkin, kun pitäisi kertoa laskettu aika, sukupuoli – jota emme edes tiedä – ja kaikki mahdolliset vaivat. Maha on ilmeisesti kasvanut hurjaa tahtia joululomalla: koulussa kaverit totesivat ensimmäiseksi, että onpas tuo jo iso!

Viikko 32

Viikko alkoi vähemmän onnistuneissa merkeissä. Koirayhdistyksen hallituksessa vaihtui valta vuodenvaihteessa ja vaikka kuinka on koittanut ajatella positiivisesti ja uskoa siihen, että homma sujuu jatkossakin, niin hallituksen ensimmäinen kokous kyllä palautti maan pinnalle. Kokous ei sujunut kauhean sopuisissa merkeissä, ja kotituliaisina olikin kunnon supistelut koko viikoksi.

Seuraavana päivänä oli työvuoro, jota en todellakaan odottanut – olisihan vastassa taas sama kysymysarsenaali raskaudesta. Kun pääsin töihin, tuli taas yksi uusi harjoitussupistus. Tällä kertaa supistus ei kuitenkaan lauennut laisinkaan. Tunnin jälkeen olin valmis luovuttamaan ja soitin pomolle. Sovimme, että teen työvuoron loppuun, jos vain pystyn, mutta en tee enää loppukuuksi merkittyjä vuoroja. Supistusta se ei laukaissut, mutta oma olo helpottui hieman. Supistus kesti todellakin koko työvuoron ajan eli jotakuinkin 6 tuntia!

Mammakeitaan synnytysvalmennuskin osui tälle viikolle. Tiistaina kävimme paikalla Tian, siis doulani, kanssa. Innostuimme heittämään herjaa yhdistyksen tilanteesta ja siitä, miten sitä voisi käyttää hyödyksi tulevassa synnytyksessä. Tia lupasi hokea vuorotellen puheenjohtajan ja sihteerin nimeä, jotta saan kehitettyä raivoa, jolla puskea lapsi ulos. Valmennus oli paljon antoisampi kuin viime raskaudessa neuvolan vastaava. Nyt sai rauhassa keskustella kaikesta ja vetäjät kannustivat jättämään epiduraalin väliin. Tosin itse en sitä missään tapauksessa ottaisikaan, sen verran pahasti tuota toimenpidettä pelkään.

Viikko 33

Supistelut ovat ilmeisesti tulleet jäädäkseen. Koko viime ja tämä viikko menivät jatkuvien harkkasuppareiden kynsissä. Onneksi ne ovat kivuttomia, mutta ei se silti kauhean kivaa ole. Ja kun koululla on terveydenhoitajakin vaihtunut joululoman aikana, ei ole oikein ketään kenelle puhua asiasta. Loppuviikosta aukesivat lähipiirin vauvahanat: kaveri ilmoitti saaneensa toisen tytön.

Viikko 34

Kävin TYKS:issä katsomassa kaveria. Vauvaa en nähnyt, kun se oli teholla sokeritipassa. Kävimme yhdessä läpi kaverin synnytystä ja vertailimme sitä edellisiin synnytyksiimme. Aloin jo odottaa, että pääsisin itsekin tositoimiin. Jatkuvat harjoitussupistukset alkavat jo vähitellen kyllästyttää. Pienikin stressinalku saa mahan pingottumaan.

Viikko 35

Äitiysloma alkoi. Tosin en aio jäädä koulusta pois vaan käydä tunneilla normaalisti. Muuten viikko sujuikin jo totuttua rataa supisteluiden parissa. Otin asian puheeksi neuvolassa ja pyysin sisätutkimusta, jotta näkisimme onko kohdunsuulla tapahtunut jotain. Neuvolatädin mielestä oli parempi vaan odotella rauhassa: sisätutkimus voisi pahimmassa tapauksessa laukaista synnytyksen.

Viikko 36

Pikkuveli soitti juuri kun olin bussissa matkalla Helsinkiin. Olisivat tarvinneet koirille hoitopaikkaa, kun olivat menossa synnyttämään. Koirat jäivät ilman hoitoa, mutta minusta tuli täti toiselle tytölle! Koska väsymys ja supistukset vaivaavat aina vain, kävin sanomassa tutor-opettajalle aloittavani äitiysloman. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että käyn koulussa oman fiiliksen mukaan. Kaalimato on kuitenkin tärkeämpi kuin koulu.

Viikko 37

Lääkärineuvolassa sain luvan lähteä loppuviikosta Joensuuhun. Tein pikaisen junareissun katsomaan kasvattamaani koiranpentua. Nuorin koirista pääsi mukaan. Pieni irtiotto teki hyvää, vaikka reissu tulikin tehtyä kuumeessa. Kävin myös tutulla vyöhyketerapeutilla synnytyshoidoissa.

Viikko 38

Viikko alkoi sairaalareissulla. Joensuunmatka ei sujunut ilman seuraamuksia. Sunnuntai-iltana en saanut henkeä. Ainoa asento, jossa hengittäminen onnistui, oli selkä suorana. Edes tuolin selkänojaan ei voinut nojata. Terveyskeskuslääkäri passitti sairaalaan näytille. Minut otettiin pyynnöstäni sisään Salon sairaalaan, ja päädyin naistentautien ja synnytysten osastolle. Sairaalassa kului pari yötä. Kaalimato pääsi kahteen kertaan käyrille, ja kaikki näytti hyvältä.

Viikko 39

Kävin taas synnytyshoidossa. Vasemman puolen käsittely vaikutti oikeaan puoleen niin voimakkaasti, että kaikkia pisteitä ei oikealta voitu käsitellä. Ne tulivat jo vasemman puolen hoitamisesta kosketusaroiksi. Tehokasta! Matikan tunnilla pojat kielsivät ehdottomasti synnyttämästä kesken perjantaisen kokeen. Koe menikin hyvin ja ilman supistuksia.

Viikko 40

Tuntuu uskomattomalta, että viikot ovat jo täynnä, vaikka supistelut ovat olleet kiusana koko alkuvuoden. Välillä tuntuu siltä, että Kaalimato ei aio syntyä lainkaan. Neuvolassa sain ohjeen soittaa heti alkuviikosta Saloon yliaikaiskontrollin varaamiseksi. Merkkasinkin kalenteriin maanantain kohdalle isolla ‘Soita Salo’.

Perjantaina koulusta kotiin ajaessa tuli taas supistus. Tällä kertaa tuntui pieni nippaus mahan päällä. Lauantaina kävin taas synnytyshoidossa ja vyöhyketerapeutti totesi paikkojen tuntuvan valmiilta synnytykseen. Sunnuntaiaamuna alkoikin tapahtua ja rytinällä.

Aamulla herätessä selkää särki, ja siinä ne poltot sitten olivatkin.

Yhdeksän aikaan kävin vielä autolla hoitelemassa asioita keskustassa, ja vähän jälkeen yhdentoista tajusin vauvan syntyvän ihan muutaman minuutin sisään. Pyysin anoppia soittamaan ambulanssin. Emme ehtineet sairaalaan asti, vaan Kaalimato syntyi kotona – alle 5 minuuttia ambulanssin saapumisesta – melkein saunaan eli saunan oven eteen kylpyhuoneeseen. Vauhdikas tyttö!

9 kuukautta onnittelee! Vauhti-Venla syntyi 15.3. klo 11.18.