Raskauspäiväkirja

RV 13 Eilisestä ultrasta ei ole oikein vielä toipunut. Nyt alkaa tuo masukki tuntumaan todelliselta kun näki miten se ultrassa kauheasti vilkutteli äidille ja isälle. Mutta kun olo on hyvä, eikä mitään raskausoireita ole ja asia on jo kerrottu kaikille, niin suurimman osan ajasta sitä unohtaa olevansa raskaana.

RV 14-15 Ei oikein osaa vielä mitään hankkia vauvalle, vaikka tänne avattiinkin uusi vauvanvaatekauppa. Tosin onhan tässä vielä aikaa. Mutta vaatekaupoissa tulee aina katseltua vauvanvaatteita ja kauppareissulla sitä ihan huomaamatta eksyy vauvanvaatekauppaan.

RV 16 Neuvolan perhevalmennus alkoi. En oikein tiennyt mitä olisin odottanut, mutta ei kauheasti jäänyt käteen tästä ensinmäisestä kerrasta, toivottavasti jatkossa paranee. Loppuviikosta iski aivan hirveä huoli ja pelko siitä, ettei selviä pienen lapsen kanssa. Tunne oli niin musertava, että oli pakko soittaa pikkuveljelle ja pyytää tukea. Onneksi oli töistä vapaata ja heti seuraavana päivänä hain sairaslomaa, jotta ehdin vähän järestellä ajatuksia.

RV 17 Viikko alkoi taas perhevalmennuksella. Nyt jo sieltä saikin paljon arvokasta tietoa. Samalla pääsin puhumaan peloistani terveyskeskuksen psykiatrille. Sovimme, että tulen oikein vastaanotolle purkamaan tunteitani ja sitten mietitään yhdessä onko kyseessä vain normaali raskauden aikainen huoli vai jotain vakavampaa. Puhuminen tuntuukin auttavan ja huoli alkaa helpottamaan. Neuvolassakin käytiin ja kaikki oli kunnossa. Viikonloppuna pääsin ensinmäistä kertaa ottamaan vähän iloa irti raskaudesta. Koiranäyttelyyn valmistautuessa todettiin masun näkyvän jo sen verran, että voi siihen vedoten vaatia itselle istumapaikkaa.

RV 18 Maha on alkanut kasvaa ja samalla tunne siitä, että keho tekee mitä haluaa. Tasainen vatsanseutu on hävinnyt ja tilalle on tullut oudon mallinen kumpu. Liikkuessa myös huomaa, että hapenottokyky ei ole sitä mitä ennen. Mitä pidemälle raskaus etenee sitä enemmän ärsyttävät myös kyselyt voinnista (erinomainen, ei mitään inhottavia oireita) ja ihmiset, jotka kohtelevat kuin sairasta ja yrittävät helpottaa olemista. Koen pystyväni tekemään yhä edelleen samoja asioita kuin ennenkin. Tämä tila kun ei ole sairaus, vaan täysin normaalia.

RV 19 Liikkeet ovat jo alkaneet hieman tuntumaan, sellaisena pienenä kuplimisena mahassa. Ulospäin ei vielä mitään huomaa, mutta paikalla maatessa tai istuessa kyllä. Ultrassa kaikki oli kunnossa. Tosin masukki taitaa tulla äitiinsä kun koitti koko ajan paeta kuvaamista.

RV 20 Ensimmäsiet harjoitussupistukset ovat alkaneet. Niitä ei juuri huomaa muusta kuin vatsan kovettumisesta. Joskus ruokailun jälkeen ja nopeasti istumasta seisomaan noustessa saattavat tuntua hieman epämielyttäviltä. Maha kasvaa kohisten, mutta ei haittaa mitenkään normaalia elämää. Tosin kaikki vaatteet alkavat käymään ahtaiksi vatsanseudulta, mutta äitiyshousut taas eivät vielä oikein tahdo istua. Psykiatrin kanssa sovimme, että viikottainen vastaanotolla käynti ei enää ole tarpeellista, mutta otan heti yhteyttä jos alkaa taas tuntumaan pahalta.

RV 21 Tuli ostettua vauvalle ensimmäinen vaate, violetti potkupuku. Jotenkin ei vielä oikein osaa tulokkaalle mitään ostaa. Voi tulla vielä raskauden loppuvaiheessa kiire hankkia tarvittavia tavaroita. Tosin aika paljon vaatteita saadaan sukulaisilta, joten en osaa noista edes pahemmin stressata. Olen myös huomnannut, ettei tahdo muistaa mitään. Jotenkin vain kaikki asiat lipsuvat päästä. Ehkä se on vain aivojen tapa tehdä tilaa tärkeämille jutuille.

RV 22 Neuvolatäti oli sitä mieltä, ettei näe mitään syytä mennä sokerirasitustestiin kun ei ole ylipainoa ollut missään vaiheessa ja paino on koko raskauden pysynyt kurissa. Lisäksi minua ahdistaa ajatus ylipainoisten lokeroon joutumisesta. Eli oli helpottavaa, että testin uhka poistui. Mutta samalla on alkanut vaivaamaan saamattomuus. Haluaisi vaan käpertyä sohvalle kasvattamaan masua ja nauttimaan olosta. Samaten työnteko alkaa maisutmaan puulta. Mutta silti aikomus on sinnitellä töissä mahdollisimman pitkään, jos ei tule mitään fyysisiä oirieta, jotka pakottavat sairaslomalle.

RV 23 Koko viikko on ollut yhtä hullunmyllyä. Auto, joka on töiden takia välttämätön, hajosi pahimpaan mahdolliseen aikaan. Seurauksena tietysti ylimääristä stressiä ja supisetelua. Heti kun ajatukset karkasivat edessä häämöttävään pakolliseen autonvaihtoon tai muihin stressin aiheisiin, alkoi mahassa tuntua inhottavalta. Ja viikon totta kai kruunasi vielä nuorimman koiran todella raju vatsavirus. Siinä ei enää meinannut pahimillaan pysyä supisteluiden perässä. Onneksi nuo pysyivät vielä epämielyttävien piirissä, eikä tarvinnut mihinkään lähteä.

RV 24 Alkuviikosta saatiin autoasiat järjestykseen ja stressin aiheet pois. Samalla jäivät kaikki supistelutkin taakse. Maha on taas kasvanut ja painaa nyt istuessa rinnan alaosaa. Istumien on mukavinta joko löhöasennossa tai sitten selkä tiukasti suorana.

RV 26 Viikko alkoi koirahoitola Avointen Ovien merkeissä. Viisi koiraa ja kasvava maha on toivoton yhdistelmä. Myös työnteko alkaa olemaan ajoittain painajaista. Yöllä kun ajelee sanomalehtien kanssa pitkin pikkuteitä eikä vessasta ole tietoakaan niin totta kai se hirveä vessahätä yllätää. Joten ei olisi pitänyt ihmetellä kun ajoin liukkaalla ojaan koittaessani ehtiä ajoissa vessaan. Onneksi rytäkästä selvittiin säikähdyksellä. TYKSissä kävin näytillä ja pari tuntia sain maata ja nukkua samalla kun vauvasta otettiin sydänääniä. Lopuksi vielä lääkäri teki sisätutkimuksen ja varmisti ultralla, että kaikki oli kunnossa. Onneksi mitään ei löytynyt, päinvastoin hoitajat kehuivat pikkuisen käyriä erittäin hyvkisi 26-vikkoiselle. Seuraavana päivänä oli neuvolalääkäri, joka sitten laittoikin sairaslomalle juuri tuosta pissaongelmasta johtuen. Tosin loma alkaa vasta RV 27 alusta, joten kaksi päivää vielä jäi töitä jäljelle. Mikä oli ihan hyvä, ei päässyt syntymään pelkoa autolla ajamiseen pimeässä ja liukkaassa.

RV 27 Nyt pitäisi totutella oloneuvoksena oloon. Tosin olo on aika helpottunut kun ei tarvitse mennä töihin. Toisaalta ihmettelee miten rahat riittävät ja saa ajan kulumaan. Alkuviikko menikin nukkumisen merkeissä. En ollut edes tajunnut kuinka väsynyt olin ollut.

RV 28 Aika on hurahtanut siivouksen merkeissä. Nyt on hyvä tehdä kunnon kuurauksia, joihin ei kykenen ihan heti vauvan synyttyä. Kaikki talon kivilattiat ovat saaneet pintaansa uuden vahakerroksen ja remontti edistyy mukavasti. Taitaa vauva ehtiä saamaan oman huoneen ennen syntymäänsä.

RV 29 Olen huomannut, että elämäni pysähtyy tuokokuun puoleenväliin. Olen aina suhtautunut mielestäni hyvin järkevästi raskauteen, vauvoihin ja koiranpentuihin. Ne ovat normaaleja tapahtumia eivätkä sotke elämää mitenkään. Ne eivät haitaa harrastamista tai matkustelua. Nyt olenkin yht'äkkiä tilanteessa, jossa en uskalla ilmoittaa yhtäkään koiraa kokeisiin tai näyttelyihin lasketun ajan jälkeen. En osaa edes ajatella aikaa vauvan syntymän jälkeen. Tunnen itseni tyhmäksi. Eihän elämä lopu vauvan syntymään.

Maha on kasvanut kohisten ja jumpalla käydessä tuntee itsensä lähinnä ryhävalaaksi. Kun muut pungertavat vatsalihasliikkeitä yritän ähisten päästä edes istumaan. Tai sitten vaan kärsin närästyksestä. Ja kun tehdään muita liikkeitä sykemittari huutaa kuolemaa vähän väliä. Välillä kaipaan sitä, että voisin vaan painaa täysillä ja rojhahtaa puolikuolleena sohvalle treenin jälkeen. Silti en halua ottaa riskiä vauvan hapensaannin suhteen, joten sykemittari saa jatkossakin varoitella.

RV 30 Pakomatka Tartoon. Rentouttavaa lähteä reissuun sellaisen ystävän kanssa, jota lapset ja raskaus ei voisi vähempää kiinnostaa. Keskustelu liikkui enimän osan aikaa muualla kuin lapsiasioissa. Ja totta kai aikaa jäi nauttia hyvästä ja runsaasta ruoasta. Lisäksi aloitimme olutkultuuriin tutustumisen ajoissa paikallisesta olutmuseosta. Kierroksen jälkeen tarjoiltiin totta kai maistiaisia. Kun en olutta maistellut tuotiin juotavaksi siideriä. Pisti miettimään mahtaako tuolla Viron puolella oli hieman erilainen suhtautuminen raskauteen ja kohtuukäyttöön.

RV 31 Käytiin yksityisellä ultrassa hakemassa painoarvio. Vauva on kasvanut kohisten ja painoa oli 1900 grammaa! Ei muuta kuin heti seuraavna aamuna soittamaan kiireesti aikaa sokerirasitukseen, huitelihan tuo pikkuinen ihan käyrien ylärajoilla, vaikka olikin ultran mukaan 10 päivää vanhempi kuin kuukautisista laskettu ikä. Samalla löytyi ylimääräinen nesterakkula sikiöltä. Tarkempi tutkiskelu osoitti sen alustavasti munasarjakystaksi. Ja tuli sukupuolikin selvitettyä, vaikka emme sitä halunnetkaan etukäteen tietää. Mutta vauvan hyvinvoitni ajoi omien toiveiden ohi. Tosin vain meidän vanhempamme ja sisarrukset saivat tietää, että tulossa on pikku prinsessa.

RV 32 Sokerirasituksessa arvot olivat täysin kohdallaan, eli taitaa tyttö tulla isäänsä ja syntyä isokokoisena. Kunhan vaan malttaisi pysytellä yksiössään vappuun asti.

RV 33 Meillä synnytetään luomuna ilman kivunlievitystä! Ainoa synnytykseen liittyvä pelko on tähän asti ollut, että epiduraali laitetaan mulle väkisin. Synnytysvalmennuksessa oli kiitettävän yksityiskohtainen luento epiduraalipuudutuksesta. Ja tietysti tyhmän oli pakko kysyä tehdäänkö spinaalipuudutus samalla tavalla. Myöntävän vastauksen jälkeen poistuin paikalta tuleva doula perässä. Seuraavaksi kokoilinkin itseäni käytävän lattialta pyörtymisen jälkeen. Pakko myöntää etten olisi uskonut tuon epiduraalikammoni olevan ihan noin paha. Joka tapauksessa pelko on helpottanut, koska tulen seuraavalla neuvolakäynillä vaatimaan tietoihini merkintää siitä, että epiduraalia ei saa laittaa missään tilanteessa.

RV 34 Maha on jo niin iso, että se oikeuttaa muut kohtelemaan minua kuin sairasta. Heti jos erehtyy kantamaan jotain kahvipakettia painavampaa kysellään huolissaan, että ei kai nyt vaan sattunut ja jaksatko. Ärsyttävää, kai sitä itse tietää mikä tuntuu hyvältä ja mikä ei. Tosin lattioita pestessä tuo on jo sen verran tiellä, että seuraavan pesukerran saa isäntä hoitaa. Onneksi koiraihmiset ei ainakaan vielä kysele jaksanko koulutaa koiraani ja osallistua kokeisiin. Niitä kun osuu vielä tuonne loppumetreille kaksi kappaletta.