Napin päiväkirja

Heräsin aamulla yhdeksän jälkeen herätyskellon soittoon. Onneksi sain köllötellä sängyssä vielä kymmeneen asti. Sitten äiti rupesikin jo kovalla tohinalla veätämään verkkareita jalkaan ja pukemaan minulle ja veljelleni Nickelle (Jyvämäen Nappula) paksumpia takkeja päälle. Silloin arvasin, että nyt olisi pakko vääntäytyä tuonne ulos ja pakkaseen. Ja sitä siellä kyllä riitti toistakymmentä astetta. Ja sitten äiti vielä kuvitteli, että voisin hoitaa asiani. Ilma oli sen verran kylmä ja varsinkin maassa oleva lumi, ettei siihen pahemmin tehnyt mieli kyykistyä. Mutta pakkohan se oli lopulta hoitaa. Siinä vaiheessa äidillä olikin jo sopiva näyttelystressi päällä, varsinkin kun velipoika oli tullut samaan tulokseen omissa pohdinnoissaan. Kun asiat oli vihdoin tehty päästiin sentään autoon.

Auton nokka suunnattiin kohti Turun messukeskusta. Eli siis näyttelyreissu kuitenkin ajattelin ja ihmettelin kyllä hieman äidin asunvalintaa. Se kun on yleensä aika tarkka vaatteistaan näyttelyissä. Messukseskuksessa meinasimme joutua kiertämään autolla vielä Turkuhallinkin takaa, että pääsemme pysäkoimään, mutta me annettiin velipojan kanssa sen verran kovat haukut takapenkiltä sille pysäköinninvalvojalle, että se antoi meidän ajaa suoraan parkkialueelle.

Pääsimme sisälle näyttelyalueelle ilman ihmeempiä kommelluksia ja sitten olikin jo aika etsiä brassekehä ja tutut sen laidalta. Täytyy myöntää, että paikalla oli aivan liian ahdasta ja liian paljon väkeä minun makuuni. Siinä ihan ahdistui. Varsinkin kun mistään ei meinannut mahtua kulkemaan. Onneksi se kehä löytyi aika helposti. Hieman kyllä ihmettelin kun muut tohisivat siitä kehään menosta, mutta äiti ei kaivanut näyttelyvehkeitä esille. Minulle se sopi oikein hyvin, mutta Nicke taisi olla hieman pettynyt. Onneksi hänen pettymystään lievensi veljenpoikani saama SERT ja ROP. Kun kehä oli ohi, pidettiin keskustelutuokio seinän vieressä. Se oli hyvä paikka kun ihmiset eivät tulleet liian lähelle ja pystyin jopa torkkumaan hetken ajan. Tosin sitä iloa kesti aivan liian vähän aikaa ja taas oli aika jatkaa matkaa. Nyt lähdimme etsimään isoa kehää ja Katjaa. Mennessä äiti höpisi jostain näytöksestä ja sen vetäjästä.

Kehä löytyi viereisestä hallista ja sieltä löytyi vielä tuttu ihminen, jonka sylistä oli ihanan turvallista katsella näyttelymenoa. Siinä sitten vietinkin ison osan ajasta kun odotimme junior handlerin loppua, jotta päästäisiin rakentamaan rataa näytöstä varten. Nyt jo aloin aavistella, että tässä voi vielä joutua töihin. Sitten äiti jo jättikin minut ja Nicken ystävänsä huomaan ja lähti hakemaan esteitä ja rakentamaan rataa. Sitten piti vielä odotella, että ohjaajat tutustuvat rataan ja vasta sitten äiti tuli hakemaan minua. Nicke sai vielä jäädä äidin ystävän luo.

Menimme kehän sivussa olevan sermin taakse ja sielä äiti juoksutti minua edes takaisin ja antoi lihapullia. Varmaankin siksi että sitten jaksaisin paremmin radalla. En viitsinyt sanoa, että sellainen lahjonta on aika turhaa. Minähän liikun radalla juuri niin nopeasti kuin itse haluan. Rata alkoi aika kivasti parilla hypyllä, mutta sitten piti mennä puomille. Vähän kylä arvelutti, mutta kun äiti oikein houkutteli nannoilla ja tuki hieman kyljestä niin päätin sitten mennä senkin iloisesti. Sen jälkeen tulivatkin sitten kepit. Ja kunnon lady ei hypi ja pompi, joten kiersin niiden ympäri hyvin arvokkaasti ja rauhallisesti. Ehdin jopa jäädä hetkeksi poseeraamaan, kun joku otti valokuvia katsomossa. Sen jälkeen oli muutama hyppy kiemuriasella uralla, mutta onneksi radan lopussa oli velä kiva hyppysuora, jossa sitten suostuin kuitenkin hieman lisäämäään vauhtia. Täytyy myöntää että se oli ihan hauskaa, vaikka koitinkin kertoa äidille että tein sen vain siksi kun äiti niin tykkää siitä touhusta. Ja radan jälkeen pääsin takaisin äidin ystävän turvalliseen syliin siksi aikaa kun äiti oli Nicken kanssa radalla. Täytyy kyllä sanoa, että on ne kaksi esittäneet parempiakin otteita radalla. Tosin alusta oli aika liukas, joten ei siinä varmaan Nickenkään tehnyt mieli kauheasti kirmailla.

Näytöksen jälkeen päästiin vielä ryhmäkuvaan ja sen jälkeen vietiin esteet pois. Sen jälkeen kiertelimme vielä näyttelypaikalla ja äiti koitti etsiä jotain ostamista, mutta eipä siellä oikein ollut sopivia remmejä tai leluja. Sen jälkeen olikin kiva päästä takaisin kotiin ja omaan sänkyyn nukkumaan. Mutta kaipa sitä voisi sitten joskus kokeilla uudelleenkin tuota näytöstouhua.