Napin päiväkirjasta ja vähän Pimunkin

Olen viisivuotias turkulainen brasilianterrierilady Jyvämäen Nappi ja väriltäni ruskea tricoulour. Kirjoitan tätä päiväkirjaa yhdessä ystäväni Jyvämäen Xuxun kanssa. Hän on vielä nuori, vasta 2-vuotias musta tricoulourtyttö, kutsumanimeltään Pimu. Nyt mukana seikkailevat myös veljeni Nicke, Jyvämäen Nappula ja tyttäreni Amma, Jyvämäen Amarelinha.

Jo aamulla 6.11.2004 huomasin, että nyt tapahtuu jotain erikoista. Äiti herätti minut ja Nicken jo ennen seitsemää. Minulla ei kyllä yleensä ole tapana nousta sängystä ennen kymmentä. Siellä kun on sen verran pehmeää ja lämmintä. Pikaisen aamulenkin jälkeen hypättiin autoon ja ajettiin hakemaan hulttiotyttäreni Amma. Tietysti muistutin heti Ammaa siitä kuka oikein on pomo.

Seuraavaksi käytiin hakemassa pappa mukaan ja silloin arvasin, että kyseessä taitaa olla taas laivamatka Viron puolelle. Äiti kun tykkää ottaa oman isänsä mukaan näille matkoille apulaiseksi. Ei siis ihme, että äiti vei meidät torstaina eläinlääkärille joitain passeja hakemaan, vaikka rokotukset on ihan kunnossa.

Vielä piti tehdä yksi pysähdys ennen kuin saavuimme Helsinkiin ja Makasiiniterminaaliin. Poimimme Pimun ja Pimun äidin mukaan Piikkiöstä. Samalla juoksentelimme hetken Pimun ihanalla pihalla. Niiden pyrähdysten jälkeen jaksoikin oikein hyvin nukkua koko matkan Tartoon asti.

Pimu: Kun ensin oli vähän juoksenneltu pihalla, oli kiva istahtaa auton takapenkille mamman syliin. Tosin hieman häiritsi kun Nappi kertoi kyseessä olevan näytelymatka. Mamma olisi voinnut kertoa ajoissa niin olisin saannut kehitettyä sopivan kahden tunnin ontumisen, jotta ei olisi tarvinnut lähteä mukaan.

Helsingissä meillä oli hyvää aikaa kierrellä läheisessä puistossa ja hoitaa asiamme ennen kuin siirryimme takaisin autoon ja laivaan. Puistossa oli paljon mielenkiintoisia muistomerkkejä, joista sai ihan uutta tietoa Suomen historiasta. Sen lisäksi siellä oli mielenkiintoisia hajuja, joita täytyi tutkia kunnolla. Ja Nicke-veli heittäytyi taas isoksi miehekisi ja ruoputti kyllä kaikkien kaupungin puistotyöntekijöiden puolesta.

Pimu: Puistossa oli kyllä ihan kiva kävellä mutta kun se Napin tytttö Amma yritti ehtiä ainakin viiteen eri paikkaan yhtä aikaa, niin siinä oli mammalla tekemistä, varsinkin kun minun olisi kyllä pitänyt saada päättää suunta ja vauhti. Mutta nyt se oli aika mahdotonta. Sanoinkin siitä Ammalle kun päästiin takaisin autoon. Onneksi se ymmärsi kiivetä hattuhyllylle pois tieltä.

Laivamatka meni ihan kivasti. Jaoimme Napin kanssa etupenkin parhaat paikat ja muut saivat tyytyä takapenkkiin. Tosin satamassa piti odottaa aika kauan ennen kuin päästiin laivaan asti. Toisaalta olimme myös paikalla ajoissa. Siinä sai aika hyvin haukuttua ohikulkijoita. Saimme myös lapun tuulilasiin laitettavaksi, jotta henkilökunta tietäisi meidän olevan autossa.

Tallinnassa pääsimme aika nopeasti tullista läpi. Tosin kyllä siinäkin ehti aika hyvin haukkua pari paikallista rajavartijaa. Satamasta suunnistimme suoraan huoltoasemalle tankkaamaan kun äiti sanoi dieselin olevan paljon halvempaa Virossa kuin Suomessa. Sen jälkeen jatkettiinkin matkaa. Tosin matkalla piti pysähtyä vielä kerran ennen kuin saavuimme perille. Hajut olivat niin mielenkiintoisia, etten edes ehtinyt pissata. Mutta sen huomasin että paikalliset miehet eivät viitsineet mennä edes kahvilaan sisälle vaan hoitivat asiansa talon takana. Ei se kyllä tuntunut kauhean kivalta.

Kun saavuimme perille Tartoon oli jo ihan pimeätä. Harmi, sillä olisin ihan mielelläni katsellut ympärilleni ja muistellut edellistä matkaa sinne. Tosin ei siinä olisi paljoa ehtinyt muistella kun suunnistimme suoraan hotelliin, joka sijaitsi kivasti vanhan kaupungin laidalla puistossa. Jännityksellä odotin, saisimmeko asua taas samassa sviitissä missä Kekkonenkin asui vieraillessaan Tartossa. Asuimme nimittäin siinä edellisellä matkallamme. Nyt saimme tyytyä ihan tavalliseen kahden hengen huoneeseen. Pappa asui omassa huoneessaan. Hyvin me kaikki koirat sinne mahduimme odottelemaan kun molemmat äidit kävivät syömässä. Ja taisivat ne samalla matkalla vähän tutustua kaupungin iltaelämään.

Pimu: Perillä menimme suoraan hotelliin, jonka ympärillä oli paljon mukavia hajuja. Kävimme tekemässä pikaisen katsauksen lähiympäristöön ja sen jälkeen olikin jo kiire takaisin huoneeseen syömään. Siinä olikin vähän tekemistä kun piti syödä ja koittaa samalla vahtia josko ehtisi muidenkin kipoille. En kyllä ehtinyt kun nuo ihmiset olivat minua nopeampia. Kun masu oli täynnä olikin hyvä jäädä sängylle köllimään kun mammat lähtivät kaupungille. Yöllä käytiin vielä katsastamassa vanhan tuomiokirkon ympäristö. Kaunista oli. Kävelimme vielä kahden kuuluisan sillan, Enkelisillan ja Pirunsillan, yli matkalla takaisin hotellille.

Sunnuntaina 7.11. kello soi aamulla kahdeksan aikoihin. Kävimme pikaisesti pissalla ja sen jälkeen ihmiset lähtiävät aamupalalle. Mukanaan he toivat meille hieman puuroa ja nakkeja. Niitä mamma pakkasi mukaan näyttelyyn nannaksi ja hyvin niiden avulla jaksoi esiintyä. Aamupalan jälkeen mamma lähti ulos tupakalle ja en enää kestänyt matkan jännitystä. Nappi nyt sattui olemaan ihan liian lähellä (siis samassa huoneessa) joten oli ihan pakko purkaa stressiä johonkin ja mikäs sen parempi rentoutumiskeino kuin kunnon rähinä. Heti kun aloimme Napin kanssa riitelemään kuului jostain karjahdus, joka käski lopettaa. Ehdin jo melkein saamaan otteen Napin nenästä kun Napin äiti ehti hätiin ja erotti meidät toisistamme. Mutta kyllä se helpotti oloa.

Aamupalan jälkeen lähdettiin ajamaan kohti näyttelyä. Tosin sitä ennen yritin laittaa Pimun järjestykseen, mutta äiti lopetti sen lystin lyhyeen. Kun lähestyimme messuhallia alkoi harmi väistyä ja tilalle hiipiä jännitys siitä olisiko tämä näyttely järjestetty yhtä hyvin kuin aikaisemmat näyttelyt joissa olen ollut Virossa. Ainakin sisäänmeno näytti lupaavalta. Samalla kun rokotustodistukset tarkastettiin saimme mukaan kakkapussit ja ilmaisen näyttelyluettelon. Kun pääsimme hallin, jossa kehämme oli, siellä oli vain kolme kehää ja iso kehä, joka oli tyhjillään. Lisäksi siellä oli kaksi kahviota ja pari myyntistandia ja infopiste. Kehät olivat isoja ja niiden ympärillä oli niin paljon tilaa, että minua ei ahdistanut lainkaan kuten Suomen sisänäyttelyiden tungoksessa. Tuomarina oli hurmaava herrasmies Kroatiasta, Damir Skok. Se oli niin tiukka setä, että kehään kuljettiin vain portista, ei sietänyt minkäänlaista kehänauhojen yli tai ali pomppimista, mikä oli mielestäni ihan hyvä. Ensin jännitin miten Nicke pärjää. Ihan hyvinhän se meni tuloksena oli ykkönen ja paras uros, tosin eipä siellä meidän lisäksi paikalla ollut muita brasseja. Sen jälkeen olisi ollut Amman vuoro, mutta koska hihna oli kadoksissa ja äiti oli juuri ollut kehässä Nicken kanssa, otti tuomari seuraavana arvosteluun Pimun, joka saikin SA:n. Virossa on vielä käytössä se Suomessakin aikaisemmin käytetty 1, 2, 3 -arvostelu. Sitten olikin aika jännätä jaksaisiko ikiliikkuja Amma keskittyä esiintymiseen. Jaksoihan se ja hyvin esiintyikin, tuloksena oli punainen nauha. Olimme kaikki tosi tyytyväisiä. Siten olikin jo minun vuoroni. En ensin ollut kauhean innostunut, mutta kun seisoin päydällä huomasin tuomarin olevan todellinen herrasmies. Eihän siinä sitten voinut muuta kuin esiintyä koko rahan edestä. Taisi sitä tulla vähän flirtattuakin. Ainakin äiti väitti niin. Tuloksena oli kuitenkin SA. Ja sitten piti vielä jostain käsittömättömästä syystää tuoda se Pimu takaisin kehään. Onneksi tuomari sentään ymmärsi kumpi meistä oikein oli parempi ja antoi minulle sen CACIBin, vaikka ei niitä saisi meille myöntää vielä. Ja eihän sillä velipojalla olut mitään mahdollisuuksia kun kilpailtiin ROPista. Ja kyllä sen elämäni toinen ROP vaan jaksoi lämmittää mieltä. Kehän jälkeen äiti osti minulle palkkioksi tosi ihanan punavakoruudullisen pehmustetun pannan. Tulin siitä ja ROPista sen verran ylpäksi, että Nicke jo huomautti, että vesi sataa nenästä sisälle. Entäs sitten. Se oli ansaittu palkkio.

Pimu: Näyttely ei ollut ollenkaan niin ahdas kuin yleensä. Ja kehä alkoi tasan kello 10.27, kuten oli ilmoitettukin!! Eli ei tarvinnut odotella turhan takia näyttelypaikalla. Kun tiesin mammalla olevan nakkeja mukana ja sainkin niitä kehässä jaksoin hyvin esiintyä. Ja saatiin sentään se serti mitä lähdettiin hakemaan, Nappi kun oli jo Viron valio. Ja oli hienoa, että tuomari arvosteli minut samalla kun odotettiin, että Amma löytäisi pantansa. Se nopeutti touhua huomattavasti. Tuomari oli aika nopea, mutta antoi silti kuunnon arvostelut, vaikka eivät ne olleet mitään romaaneja. Siksi kai hänellä olikin aikaa paneutua siihen kumpi meistä tytöistä oli parempi. Ja kai se Nappi ansaitsi voittonsa kaiken sen keikistelyn jälkeen.

Kehän jälkeen lähdimme vielä kiertelemään kaupunkia. Tai siis me koirat odotimme autossa kun ihmiset kävivät ostoksilla ja kahvilla. Sen jälkeen lähdettiinkin ajamaan kohti Tallinnaa. Matka meni ilman ihmeempiä ja seuraava pysähdys olikin paikallinen Prisma, josta ihmiset ostivat ihan älyttömästi juotavaa. Ihan niinkuin sitä ei saisi Suomestakin. Seuraavaksi ajettiinkin sitten jo satamaan. Siellä oli ihan uusi myymälä, josta sai ostaa kaljaa laatikoittain ja jostain syystä mamman piti hakea sieltä vielä yksi laatikko juotavaa. Ihan kuin takapenkillä ei olisi ollut jo muutenkin ahdasta. Nyt emme saanneet ikkunaan koirankuvaa, joten henkilökunta huomasi vasta laivassa meidät. Mutta saimme silti hyvän paikan autokannen kulkuovien vierestä, jotta meitä olisi helpompi tulla katsomaan matkan aikana. Ja mamma sanoi, että he meinasivat ensin tulla käymään alhaalla matkan aikana, mutta totesivat sitten meidän olevan rauhallisempia jos eivät tule. Ja henkilökunnallakaan ei olisi ollut mitään sitä vastaan.

Helsingin päässä pääsimme tosi nopeasti tullista läpi ja kotimatkalle. Tosin olimme jo kaikki niin väsyneitä, että emme pahemmin jaksaneet haukkua tullimiehiä. Ajoimme suoraan Piikkiöön viemään Pimua kotiin. Samalla juoksimme vielä hetken siinä heidän pihalla ja hoidimme ilta-asiat samalla. Seuraavaksi palautettiin Amma ja pappa. Sen jälkeen olikin ihana päästä nukkumaan omaan sänkyyn.