Spiken oppimispäiväkirja                                                                                                                      2006

24.10. Treenit jatkuu pienen tauon jälkeen taas enemmän tai vähemmän vauhdilla. Tosin nyt toi mamma ilmoitti meidät KKH:n hallitreeneihin koko syksyksi. Sinne pitää vielä ilmoittautua ja kaikki niin ei se voi vaan päättää jäädä pois. Onnex! Päästään taas kunnolla treenaileen. Lisäksi se on huolestuttavasti alkanu kuikuilemaan kisoja netistä.

Perjantaina oli ekat hallitreenit. Mammaa nauratti kun mä tulin sinne halliin ihan pokkana ja selitin kaikille miten hirveen ressu-takin mamma oli mulle laittanu päälle. Mut hei, ei kai iso mies kehtaa esintyy jossain vaaleensinisessä loimessa. Loppuki uskottavuus menee. Kyl toi mamma koitti selittää et ilman takkia menee lihakset jumiin ja plaa, plaa.

Joka tapukses me treenailtiin seuraamista ja mamma sai taas hyviä vinkkejä. Ja onneks joku huomas, et mä teen tosi nopeet käännökset ku aina käännöksen jälkeen saa nannaa. ku maam apysähtyy ja palkkaa. No, sit se tietty heti lopetti ton ja alko palkkaan ihan koska sattu. Seuraavaks se tais unohtaa miten kävellään suoraan ku alko mutkittelemaan ihan kauheesti siin seuraamises. Vähä joutu jo tekeen töitä, et pysy peräs eikä jääny haahuun ihan miten vaan huvitti. Kokeiltiin me liikkeest maahanmenoakin ja se suju mallikkaasti. Kun oli lämmin halli (ja lattia) mamma käytti tilaisuutta hyväks ja treenas mun kaa vielä paikalloloakin. Vähän se oli ruostees mut ihan hyvin mä siitä selvisin sit kuitenkin. Treenit oli kiva lopettaa kunnon luoksetuloon. Mä olen kuulemma ny hokannu senkin. Tuun vauhdilla ja istun just siihen mamman eteen hyppäämättä sen mahaan ensin.

9.9.2010 Mamma on vihdoinkin vähäsen ryhdistäytynyt. Me ollaan käyty jo 4 viikkoa putkeen kentällä!! Ja nyt mamma vannoo jatkavansa ahkerasti koko syksyn. Toivottavasti, mä olen ihan täpinöissäni kun saan taas tehdä jotain. Kentällä me ollaan keskitytty ihan vaan perusjuttuihin ja muistelemaan miten se seuraaminen ja liikkeestä maahanmeno oikein toimii. Eilen ku oltiin kentällä niin me otettiin kans vähän ihmisryhmää, vaikka tokossa sitä ei ookaan. Vähän mä kattelin niitä ihmisiä siinä samalla ku tein seuraamista mamman kaa, tosin mamma ei siitä pahemmin pitäny ja anto mulle pienen pakotteen joka kerta ku sitä tein. No, aika pian mä unohdinkin ne maalaiskoiran tavat ja keskityin ihan vaan siihen seuraamiseen.

Pari viikkoa sitten siskolikkakin tuli kentälle käymään. Pikkasen se ihemetteli sitä touhua ja tietty kulki enimäkseen kahdella tassulla. Mut kun toi mamma näytti Ansan mammalle miten homma toimii ni Ansa hokas tosi nopeesti miten kävellään nätisiti sivulla. Nyt Ansa on ollu Lapissa lomailemassa, mut mä vähän kuulin semmosta juttua, et toi kävelyhomma olis menny tosi hienosti siellä läpi. Täytyy toivoa, et se pitäs paikkansa ja Ansa tulis taas ens viikolla treenaan meidän kanssa.

Samalla kertaa ku Ansa oli käymässä kentällä oli siellä RallyTokoa. Vähän me sitä mamman kanssa kokeiltiin, mut todettiin ettei oo meidän juttu. Mut oli se silti tosi hienoo päästä kokeileen ja näkeen mitä se ihan oikeesti on. Mä oon vaan kuullu siitä kaikenlaisia juttuja niinku mammaki. Me molemmat ollaan luultu et se on kivaa ja hyödyllistä. Ja sitä se taatusti on. Tolle mammalle ei vaan tommoset vauhdikkaammat jutut kolahda, eikä sit kolahtanu tääkään. Mut nyt me sentään vähän tiedetään ton mamman kaa mitä me suositellaan kun kehotetaan pentusia meneen mukaan tohon RallyTokoon.

1.8.2009 Tosta mammasta on tullut mahdoton. Se ei just pahemmin mun kanssa tee mitään. Aina väillä vaan lupailee, mut sit ei kuitenkaan tee. Se vaan keskittyy noihin meidän kaksjalkasiin pentuihin. Ei siinä mitään, kyllä mä niistä tykkään mut ei ne nyt ihan niin pal vie aikaa, kaipa siit ny vähä mullekin vois uhrata. Tosin ollaan me käyty täs välis paris tokokisas ilman sen ihmeempää menestystä. Mut mitäs voi odottaa jos ei treenata. Kävin mä kyl mamman ja ton uuden ihmispennun kanssa toukokuun alussa jossain MH-luonnekuvaukses. Se oli aika outo juttu, mut ihan kiva. Mä en vaan oikein tajunnu mitä siin piti tehdä, mut kuulemma paransin loppua kohde. No kyl kai ku kesti jonkun aikaa tajuta ettei siin oikeestaan tartte tehdä mitään, olla vaan mukana ku mamma touhuu jotain ja kattella mitä tapahtuu.

Ekaks siin oli joku kontaktijuttu, jost ne kuvaajat totes et mä otan ite kontaktia ja vastana siihen, lähden halukkaasti mukaan ja olen kiinnostunu testinjohtajasta sekä hyväksyn käsittelyn. Miksen olis hyväksyny, eipä siin just muuta tehty ku vaan katteltiin ja se täti katteli ja kosketteli mua. Tosin se koskettelu ei ny ollu mun mielest kauheen kivaa, joten piti vähän nojata poispäin siitä testinjohtajatätin kintusta. Seuraavaks piti leikkiä semmosella farkkupötköllä. Mamma ja se täti heitteli sitä pötköä edes takas ja mun olis sit pitäny lähtee mukaan siihen touhuun. Kyl mä sit aikani katteltua vähän innostuinki, mut en mitenkään kauheesti. Eka piti vähä ihmetellä maasta löyttyviä hajuja ja sit vast mä otin osaa siihen leikkiin. Kuvaajien mielestä mun aktiivisuus lisäänty ja mä tartuin esineeseen etuhampailla sekä innostuin vähän vetämänkin mutta korjailin otetta.

Kolmantena kohtana oli jonkun tyhmän vieheen takaa-ajo. Mä en kyl tajunnu mikä vitsi siin oli kun en koko viehettä ees kunnolla huomannu ni milläs semmosta ajat sit takaa. Tyhmää hommaa. Eka kerralla viel kaiken lisäks hihna takertu kiinni mun pantaan etten ees päässy lähelle kattoon mit siel tapahtuu ja toka kerral mä en sit viittiny vaivautuu vaan koitin kysellä mammalta et mikä juttu tää oikein on. Kuvaajat vaan totes etten alota takaa-ajoa ja saalis ei mua kiinnosta. Sit ku tästä jatkettiin ni meidän piti vaan seistä pari minuuttia paikallaan. Mamma ei antanu mulle mitään käskyä tai muutakaan, seiso vaan paikallaan. Vähän aikaa mä jaksoin vaan seistä ja kattella mut sit oli jo pakko vähä haistella maata. Kuvaajien mukaan mä olin tarkkaavainen, mutta rauhattomnuus lisäänty vähitellen. Sitte tuli joku, jota kutsuttiin etäleikiks. Joku ihminen hillu vähän matkan päässä jossain viitassa ja leikki ittekseen sillä farkkupötikällä. Aikani mä sitä kattelin ja sit piti taas vähän lueskella sähköposteja maasta. Ja ei mua kyl todellakaan innostanu ruveta leikkiin sen ihme tyypin kanssa, ties mitä olis viel saanu päähänsä. Kuvaajien mukaan olin kiinostunut avustajasta ja seurasin ilman taukuoja, en osoittanut uhkauselkeitä tai kiinnostustaleikkiin tai yhteistyöhön enkä mennyt avustajan luo.

Kuudes kohta oli joku ihan ihme haalariylläripylläri. Me käveltiin ihan rauhassa mamman kanssa kun yht'äkkiä maasta pomppas haalri täydellä vauhdilla ja paukkeella pystyyn. Totta kai mä ampasin ku ohjus about 10 metrin päähän ja palasin heti takas ihan muina miehinä ettei kukaan vaan olis huomannu et se haalari pääs aika pahasti yllättämään. Mä kiersin tyynesti haalarin taakse kattoon mikäihme se oikein on ja kun mamma tuli seisoon haalarin viereen menin mäkin koskeen sitä ettei mamman tartte olla siin ihan yksin. Sit meidän piti vielä kävellä pari kertaa sen haalarin ohi. Siin kohtaa en sit enää viittiny koko jutulla vaivata päätäni. Kuvaajien mukaan mä pakenin enempi ku 5 metriä, en osoittanu uhkauselkeitä ja menin haalarin luo kun mamma seiso sen vieressä ja uusintakierroksella ei näkyny mitään liikkumisnopeuden vaihtelua tai väistämistä. Kun haalari oli saatu ihmeteltyä loppuun tuli vuoroon joku räminärauta. Just ku mem käveltiin  mamman kanssa rauhassa niin joku helkutin pesulauta alko rämiseen. Rämähdys oli sen verran kova, et hyppäsin sivuun ja kiersin mamman takaa kattomaan mikä se oli. Ja kun sen räminäjutun ohi piti kävellä uudelleen mä vaan jaksoin kerran vilkasta päin. Kuvaajat totes mun väistävän kääntämättä katsetta pois ja menevän räminälaitteen luo ilman apua.

Sit tuli jotain ihme aaveita. Niitten kans ei oikein auttanu muu ku vähä ihmetellä mitä ne oikein on. Sain mä mukaan pari haukkuakin ujutettua. Kyl mä kävin niihin tutustumassa ku mamma pyysi ja ne osottautu ihan tavallisiks ihmisiks. Kuvaajien kommentit oli tuttua kauraa, ei osoita uhkauseleitä, tarkkaileee molempia koko osion ajan, seisoo ohjaajan edessä tai sivulla ja menee katsomaan ilman apua sekä ottaa itse kontaktia avustajaan.

Lopuks viel vähän leikittiin ja nyt mä oli heti mukana touhussa enkä jaksanu välittää laukauksista. Kuvaajan kommentti oli että aloittaa nopeasti ja on aktiivinen sekä tarttuu heti ja nappaa esineen vauhdista. Ampumisesta todettiin ettei häiriinny, havaitsee nopeasti ja on sen jälkeen välinpitämätön. Mut ketä nyt joku ampuminen jaksais häiritä. Se on ihan noprmaalia, et joskus paukkuu jossain.

Sit viel ennen kotiinlähtö ne kuvaajat kerto omia kommentejaan, mielenkiintoinen koira joka parantaa loppua kohden. Kyl kai ku mä vast sen räminäjutun kohdal tajusin, et täs ei tosiaan olla tekemäs mitään vaan ollaan ihan pelkästään sunnuntaikävelyllä. Ne sano etten mä oo hirveen sosiaalinen, mut hyväksyn käsittelyn, mä reagoin ärsykkeisiin ja osoitan uteliaisuutta sekä palaudun hyvin. Mulla on taistelutahtoa enkä mä ollut yhtään agressiivinen aaveilla ja mun puolustus heittää pelon puolelle. Toi ei kyl pidä paikkaansa, ei mua ny pari hihhuliukkoo jaksa pelottaa. Leikissä mä tarviin vähän nostatusta eikä ampumiset just muhun vaikuta.

Kaiken kaikkiaan toi oli must ihan mielenkiintonen juttu, toivottavasti muutkin brasilianterroristit pääsis luonnekuvaukseen. Samalla reissulla mä pääsin tutustumaan junamatkustamiseen. Mä vaan loikoilin nätisti paikallani siin vaunus ja mamma sanos, et hän ei oo koskaan nähny kenenkään käyttäytyvän heti alusta noin nätisti junassa. Ja kyl mä olinkin kiltimmin ku osa niistä jotka oli matkustanu useamman kerran junassa.

Nyt tuli vähän pitkä sepustus, toivottavasti jaksoitte lukea loppuun asti. Mamman virallisemman version tosta luonnekuvauksesta voi lukea täältä.

29.9. Mä pääsin tokokisoihin!!!!!!! Tosin vaan epävirallisiin, mutta hommiin kuitenkin. Jippii. Mamma sanos, et mennään nyt kylmiltään kattomaan miten sujuu. Ja sujuhan se. Saatiin 181 pistettä. Arvostelu ei todellakaan ollu mitään möllitasoa, päinvastoin monessa kokeessa mä olen saanu pisteeni helpommalla. Ihan ekax se tuomaritäti lässytti siinä luoksepäästävyydessä niin kauan, et oli pakko mennä kattoon mitä se oikeen puuhaa ja sit napsahtiki vaan ysi. Mamma ei oikein tykänny siitä kohkaamisesta ku ollaan koko kevät treenattu tota luoksepäästävyyttä just nimenomaan siihen malliin, et tuomari ei vois vähempi kiinnostaa. Kyl se sanoki et ei se ollu mun vika. Seuraamiset meni ihan nappiin. Ja liikkeest maahanmenossa mä lakosin tosi hienosti vaix mammaa tais jänittää. Ja nousin kanssa kiltisti istumaan. Samaten liikkeestä seisomisessa muistinjäädä paikalleen jököttään ja istuin vasta ku mamma oi ehtiny viereen. Luoksetulosta ei tullu kymppiä ku mä lähdin muka liian hitaasti. Tytyyhän sitä vähän viritellä moottoria ja varmistaa, et saa lähteä. Hypyy ei ky menny ihan oikeaoppisesti ku lähdin heti hypyn jälkeen palaan takas. Mut mamma komensi paikalle niin jäin siihen sit makaamaan. Saatiin me siit kuiteski kasi. Ja kokonaisvaikutelmasta ysi. Koskaan ei olla tommosta saatu ja tuli viel kehuja hyvästä yhteistyöstä. Mut kyl meil mamman kaa oliki hauskaa.

Mamma nyt kovasti lupaili et tästä jatketaan treenejä ja koitetaan tähdätä marraskuun kisoihin peruutuspaikoille.

7.6. Pakko se on vaan tunnustaa. Mamma ei tee mun kanssa enää yhtään mitään. Kovasti se koittaa sanoa, ettei ole mun vika ja on mullekin parempi ettei me just nyt treenata. Harmittaa silti. Mä haluaisin tehdä. Mut ei sekään kyllä oo ollu kauheen kivaa kun mamma vaan teeskentelee ilosta kun mä teen hommat ihan oikein. Että kai se sit on parempi olla vähän aikaa totaalisella tauolla. Kaipa se sit taas jossain välissä jaksaa touhuta mun kanssa. Mutta sille ihmispennulle se vois kyllä tehdä jotain, se kun on ruvennu kiskomaan mua hännästä ja korvista. Tosin mamma kauheasti aina kehuu kun vaan lähden pois kun tommosia tapahtuu. Harmi vaan, ku mä kuiteski haluaisin olla sen ihmispennun kaveri, mutta tommosella käytöksellä ei oikein viitsi. Tosin tänä aamuan me leikittiin taas vähän sammakon kanssa lelunvetoa.

4.5. Toi mamma on kyllä ihan toivoton. Väittää et kaikki sen aika menee ton ihmispennun tai työnteon parissa. Ja sit se ihmettelee miks ei tuu kisamenestystä. Höh, menis kattoon peiliin. Käytiin me viime viikonloppuna kokeilemassa kisaamista Ulvilassa. Ja totta kai mamma raijas ton ihmispennun mukaan. Ei siinä mitään, mä tykkään siitä ihan hirveesti. Mut jos se on mukana niin mun ykkösaisa on vahtia sitä kun se on kuiteski lauman avuttomin ja pienin. Ei siinä pahemmin pysty keskittymään kisaamiseen. Ja kyl se vähän tuntuu haittaavan tota mammankin kesittymistä. Joka tapauksessa ihmispentu alko huuteleen omiaan kesken paikallaolon ja totta kai mun oli pakko kattoa mitä se touhuu. No istu se ihan nätisit vaunuissa, mut kohta kuulu lisää ääniä ja siin vaihees oli pakko nousto jo istuma-asentoon vahtimaan sitä. Ja sit mä nousin varmuuden vuox seisoon, ettei kukaan vaan mee ksokeen siihen pentuun. Ja kun tuomari sano jotain kuulu taas uusia ääniä vaunuista, mut mamma ei lähtenykään käveleen vaunuille päin vaan takas sinne riviin muitten ihmisten kanssa. Mitä siinä voi pieni koira tehdä muuta ku ihmetellä keskellä kentää. No, lopulta mä sit painuin takas mamman sivulle ku ajattelin et kai se sit tietää mitä on tekemässä. Eipä siitä sit kauheesti pisteitä tullu, mut minkäs teet. Ens kerralla mamma saa kyllä jättää ton ihmispennun kotiin. Loppukisa meni sit joten kuten läpi. Pistetitä tuli vähän päälle 100.

Kotona mä leikin aina välillä vetoleikkejä ihmispennun kanssa. Se tykkäöä ihan älyttömästi kun me vedetään yhdessä jotain lelua. Välillä se taas heluttelee leluja mun nenän edessä ja haluu et mä otan niistä kiinni. Tai sit se vaan taputelee mua. On sillä sit yx leikki mist mä en tykkää, siinä se vetää mua hännästä. Onnex mamma kieltää aian kun hännästävetoleikki alkaa. Nii ja ei tuo ihmispentu osaa syödä kauheen hyvin ni mä sit aina autan mammaa siivoamalla kaikki ruoantähteet lattialta kun ne on syönny.

21.3. Ei toi mamma ole vieläkään tapojana parantanut. Pääsen mä sentään kerran viikossa hallille treenaan muitten kanssa. Mutta ei siinä pahemmin mitään opi. Tulee vaan keksittyä kaikennäköstä huuhailua samalla. Viimeksikin oli ihan pakko lukea kaikki sähköpostit hallin lattiasta ja samlla etsiä ne hävinneet nannapalat. Ja mamma kävi hiilenä. En mä vaan ymmärrä. Tekis enempi töitä mun kanssa niinmäkin jaksaisin keskittyä paremmin.

Ehdittiin me tässä välissä käydä Tampereella näyttelyssäkin. Aika tylsää touhua jos multa kysytään. Ensin odotellaan vaikka kuinka kauan, et pääsis tekeen pari paraatipyörähdystä kehässä ja taas odotellaan et päästään kotiin. Ja lisäks se tuomari kehtas sanoo ettei tykänny mun Hackney-liikkeistä. Mut mamma taas oli tyytyväinen arvosteluun. Sano et ekaa kertaa se törmäs tuomariin joka kirjoitti arvosteluun OMAN mielipiteensä. Ja ei se ny muuten mua kauheesti haukkunu ku saatiin sentään punanen nauha kotiintuomisiks. Ja sentään ennen kotiinlähtöä treenattiin viel yhdes tyhjäs kehäs tottia. Nii ja osallistuin mä koiraformulakisaan, mut ei se ollu mun laji. Siin piti pysähtyä kesken vauhdin syömään nannoja.

21.2. Apua, nyt ollaan jo pitkällä uuden vuoden puolella enkä ole ehtinyt koneelle aikaisemmin. No tässä välissä on ehditty käydä mamman kanssa kisaamassa. Menestys ei ollu hääppönen kun en yksinkertaisesti voinut tehdä maahanmenoja yli 10 asteen pakkasessa, perhekalleudethan siinä olis jäätyny. Mutta mamma oli kyllä muuten ihan tyytyväinen suoritukseen. Sano, et nyt homma toimis. Mä en lähteny haahuumaan omiani enkä ettiny hallin pohjalta nannaa. Niin ja tein noita makaamisia lukuunottamatta mitä mamma pyysi. Tosin taisin mä varastaa hypylle niin et se meni nolille. Mut ei kai se kauheesti haittaa.

Nii ja olen mä vähän suostunu autteleen mammaaa nois pyykkiasiois ja kaivaan pyykkejä koneest. Muutenkin mamma tykkää ku mä nostelen sille kaikkia pudonneita asioita. Ette kyl ikinä usko mitä kaikkee se tiputtelee käsistään. Ihme, ettei se oo viel hajottanu tota ihmispentua. Se on kyl ihankiva pentu, mä tykkään ku se koittaa pajata mua. Tosin ne paijaukset menee usen kyl korvista tai hännästä kiskomisen puolelle, mut mä uskon et kun se vanhenee ni se oppii taitavammaks. Ja mamma aina kyl kieltää sitä kiskomast kovaa ni mun ei tartte olla sil pahana. Onneks ku en mä varmaan ees osais.

Tänään me käytiin taas halilla treenaas ja Eva kehu et meil on hyvät täyskäännökset. Sit mä olinki jo niin tohkeissani etten oikein jaksanu keskittyä kunnolla liikkeestä maahanmenoihin. Ja tietty se alustaki oli vähä kylmä. Mamma sais ihan oikeesti ny ottaa itteään niskasta kiinni ja ruveta kunnolla treeniin. Ei me tulla näillä treenimäärillä ikinä pääseen alokkaasta ylöspäin.

31.12. Mamma on ollu tosi laiska. Me treenataan täl hetkel kerran viikossa. Onneks ne on sitten sentään kunnon treenit. Isot kiitokset siitä kuuluu Evalle ja muulle TSAUn tokoporukalle. Viel kun sais ton mamman kiskottua kotonakin treenan noita asioita. En mä voi edistyä jos käydään vaan hallilla treeniis.

Yhä edelleen mä auttelen tota mammaa noissa pyykkiasioissa. Tosin nyt se sai päähänsä, et mun pitäs kaivaa ne pyykit sieltä koneesta ja antaa sille. Siis jotain rajaa. Maasta voin tippuneet nostaa, mut muuten hoitakoon itse omat pyykkinsä.

Käytiin me joulukuussa näytelmissäkin. Jossain isossa hesalaisessa hallissa. Oli kuulema joku Voittaja-näyttely. No sitä samaa se oli mitä viimeksikin. Mä kiersin kehää mamman kanssa heiman ihmeissäni kun ei tullu mitään käskyjä. Nyt mä olin jo vartautunu ja tajusin vaan näyttää upeelta kun piti liikkua tai seistä. Kauheesti siel oli muita koiria. Tosin ei se tuomari tajunnu, et mä olen kaikkein kaunein vaikka antokin mulle jonkun ERIn. Mut mamma sano ettei se haittaa. Kyl se must kuulemma aikoo valion tehdä, tosin naureskeli muilel et ei välttämättä MVA:ta vaan TVA:n mitä se sit tarkottaneekin. Mut jos se meinaa et se valioarvo tulee kokeista niin saa kyllä luvan nyt ryhdistäytyä.

30.10. Onpas aika mennyt äkkiä. Mamma ei ole päästänyt mua koneelle ollenkaan kun se on vaan häärinyt ton ihmispennun kanssa. Tyhmää. Ei mua se haittaa etten mä pääse koneelle, mut ku mamma ei myöskään treenaa mun kaa kunnolla. No syytäköön sit itteään kun ei kisoissa kulje.

Kyl me itse asiassa käytiinkin tos kisaamassa, mut ei sielt mitään tulosta tullu vaix alkun menikin ihan hyvin. Mut sit ku piti ruveta seuraamaan niin mamam meni jo ja mä huomasin vasta ku hihna nykäs et pitiki lähtee liikkeelle. Ja en mä sit enää sen jälkeen viitinykään koitaa ni se oli sit siinä. Nyt ei sentään poistuttu kehästä kesken kaiken, mut ilman tulosta jäätiin.

Mut olen mä vähän koittanu auttaa tota mammaa kotona kun sil on niin rankkaa ton ihmispennun kanssa. Joka päivä pitää pestä vaippoja ja sit viel ripustella niitä kuivumaan. Ja samalla se tiputtelee niit lattialle. Mä koitan vähän auttaa nostamalla ne lattialle tippuneet vaipat mammalle etteis en tarttis kumarella. Ja kyl se on siit tykännyki.

23.8. Oltiin viime viikolla tuolla koulutuskentällä möllitokossa. Vähän mä siinä alun paikallaolossa taa esitin, että osaan ainakin pysyä maassa kun se mamma on siitä vähän valitellut. Eli en sitten noussu ylös siinä lopusa vaan nökötin maassa et kaikki varmaan huomaa mun osaavan olla maassa paikallaan. Sit ku me mentiinkehään tekemään niitä muita liikkeitä mamma leikitti mua taas sillä ihanalla patukalla ja pudotti sen siihen kehän ulkopuolelle. No, mä sit bongasin sen sielt maasta just ku tehtiin vapaana seuraamista ja mun oli ihan pakko käydä hakees se sieltä. Vähän aikaa sitä kantelin ympäri ennen kuin palasin takas mamman luo jatkamaan hommia. Loppu menikin ihan hyvin vaikka sain vähän pyyhkeitä mammaa vastaan hyppäämisestä luoksetulossa. Ja hypyn mä tein mamma mukaan ihan täydellisesti.

14.8. Sunnuntaina me oltiin sit mamman kanssa taas kisaamassa. Päivä oli sopiva, ei satanu eikä aurinko paahtanu täydeltä terältä. Kun mamma oli jaksanu vähän treenatakin mun kanssa sen jälkeen kun tulin hoidosta Satu-tätiltä ni mä päätin tehdä parhaani. Luoksepäästävyydestä tulikin tietty 10 pistettä. Paikallaolossa mamma anto niin kovat käskyt, et sit lopux oiken uskaltanu nousta istumaan, mut saatiin silti 9 pistettä. Nyt noi liikket suoritettiinkin eri järjestyksessä ku aikasemmin. Ja välissä oli tauko. Ennen sitä taukoo mä aksoin viel keskittyy täysiä siihen tekemiseen, mut sit tauon jälkeen mun ajatus lähti seuraamisissa vähän vaelteleen. Loppua kohden pääsin taas takas touhuihin. Lopputuloksena oli 159 pistettä. Vähäx harmitti ku jäätiin toi yx piste siit 1.-palkinnosta. No ens kerralla sit. Mamma sano jälkikäteen, et mun pitää vaan tottua noihin pitkiin odotuksiin kisapaikalla ja et ihan hyvä niit on treenata vaix vähän harmittaakin tuo ajatusten vaeltelu.

Me oltiin viime viikonloppuna taas mökkeilemässä. Vitsi oli ihanaa juoksenella pitkin metsää ja vahtia ohiajavia veneitä. Ja koitti toi mamma jotain treenatakin mun kanssa siel mökil. Ei kyl paljoa mut edes vähän. Ja ukkon kaa me käytiin tekees kaikkii kivoja miesten juttuja,

Viikko sitten torstaina mamma vei mut tokokisoihin. Se ei ollu sit kuukauteen tehny mun kanssa mitään ni mä päätin, että ei munkaan tartte sit kyllä tehdä sen kanssa mitään. Tai no tein mä enste ne kivat liikkeet ja saatiinkin paikallolosta täys kymppi, kuis muuten. Seuraamisissa mä jaksoin viel jotenkin tulla perässä, mutta sit ei ky enää hotsittanu mitkään ja rupesin kysyyn mammalta onko pakko. Ei se kyl ihan suoraan sanonu, et olsi ni en sit viittiny. Luoksetulos mä sit jäinkin lähdössä vähän enkä jaksanu kiriä sitä umpeen. Istuinki vähän liian kauas mammasta ja sivulle en kyllä sit enää menny. Siinä kohtaa mammalta tais palaa päreet. Se kiljas aika pahal äänellä, et istu. No pakkohan sitä oli totella. Sen jälkeen se nappas mut kainaloon ja poistu kehästä. Ei ihan se mitä mä hain. Kyl mä ny oisin voinnu ne loputkin liikkeet tehdä. Tuomari sit kysy mammalta kisojen jälkeen kelle se oli vihanen ja mamma sano olevans vihanen ihan vaan itselleen ku ei oo vittiny treenata. No siinä se on kyllä ihan oikeassa. Ne keskusteli aika kauan sen tuomarin kanssa kaikesta kisaamiseen liittyvästä. Mamma tuntu olevan jälkikäteen tosi tyytyväinen siihen keskusteluun, sano et tuli kivoja vinkkejä ja et se tuomarisetä oli ihan oikeessa kun kysy kenelle mamma suuttu.

9.7. Oltiin taas eilen mamman kanssa treenaas sitä agiliitoo, tai siis ainakin koitettiin treeniä. Jostain täysinkäsittämättömästä syystä mamma päätti ottaa ton meitin ihmispennun mukaan hallille. Ihan hyvins e olis mun mielest pärjänny Nicken ja Napin kaa kotona, mut mamma oli sit asiasta toista mieltä. Eihän siitä meitin treenaamisesta meinannu tulla mitään ku se kakara vaan rääky koko ajan ja mamma joutu kantaan sitä sylis et se hiljenis. Kerran päästiin kokeilemaan seuraamista. Lisäks harjoteltiin vähän pussiin menoa ja hyppyjä. Se olis muuten ollu ihan helppo homma, mut jostain kumman syystä mamma kuvittelee, et sitä agiliitoo pitäs tehdä niin et mä oon mamman oikealla puolella. Kovasti olen koittanu sille selittää, et väärä puoli ei pysty tekeen mitään, mut ei se tunnu tajuavan. No, kai se jossain vaiheessa ymmärtää. Nii ja pääsin mä sit vähän juokseen niit kujiakin.

Torstaina käytiin koko porukka mökillä. Mä olin niin innoissani kesän ekasta mökkireissusta etten malttanu olla paikallani veneessä ja tietysti sit tipahdin mereen. Eipä siinä muu auttanu ku äkkiä uida veneen vierelle josta mamma sit nosti mut veneeseen. Kun lähdettiin kotiin olin sit pal raihallisemmin venees enkä päätyny enää uimaan.

4.7 Sunnuntaina oltiin mamman kanssa agilitytreeneissä. Harjoteltiin ihan helppoja juttuja, putkea ja kujakeppejä. Mä olen noi jutut jo joskus aikaisemminkin treenannu kuntoon. Tosin olen kyllä vähän sitä mieltä, et mix juosta mamman tykö niin, et outuu vähän taivutteleen niillä kujilla kun sen kujan ulkopuolella pääsee nopeemmin. Mut toisaalt sitä nannaa saa vaan ku juoksee siel kujas. Et kai mä sit tyydyn taipuileen kujas et saan nannaa.

Sit ku mä olin pari kertaa menny sinne putkeen mä huomasin, et joku oli kylvänyt nannapaloja hallin lattialle. Totta kai mä sit koitin ettii niit sielt ja sain semmosen nannahepulin. Siin mä juoksen täysil ympäri hallia nenä maas ja hotkin kaikki nannat mennessäni. Mamma ei jostain syystä pitäny tosta ja heitti mun päälle vettä aina kun pistin nenun maahan. Yäk, en mä suihkuu tilannu. Totesin sit, et on parempi pitää nenä ylhäällä, säilyy kuivempana.

Mamma on ny ruvennu otaan vesipulloja mukaan ku lähdetään kävellen vauvan kanssa kauppaan. Jos mä vedän vähänkin hihnasa niin mä saan vettä niskaan. Älytöntä kun mamma ei tajuu et se kulkee ihan liian hitaasti ja et mä haluun tutustua kaikkiin matkan varrelta löytyviin sähköposteihin. Ja jotta se onnistuis mun on pakko vetää.

20.6. Oltiin lauantaina siellä kisoissa. Mentiin paiaklle ajoissa, jo puol yhdentoista aikaan kun sen hommanpiti alkaa yhdeltätoista. Siel ei näkyny ketään missään, mut kun mamma vähän soitteli ni selvis, et oltiin kyllä oikeassa paikassa, mut kisat alkaakin vasta kahdeltatoista. Jäätiin kuitenkin paikalle odottelemaan. Kun me sit vihdoin päästiin kehään oli odoteltu jo kolme tuntia enkä mä jaksanu keskittyä koko hommaan. Siel kehäs oli jotain tosi mielenkiintosii hajuja, joita mä koitin tutkia, mut mamma kielsi ja vaan komensi tekeen töitä. Se ei ollenkaan tajunnu, et kolmen tunnin kiltii odotus on liikaa jopa mulle. Saatiin me silti kasaan tasanen rivi seiskoja ja kaseja. Tosin mä en taaskaan tehny sitä liikkeestä seisomista vaan menin maahan kun se on vaan jotenkin varmempaa mennä sinne makaamaan. Ja luoksetulossa en uskaltanu lähtee viel ekal käskyl ku mamma oli käskeny odottaa paikalla. Mut muuten mamma sano et mä tein kuiteskin tasasta työtä ja saatiin me sentään 145 pistettä kasaan.

Mun on nyt tarttenu huomauttaa pari kertaa Nickelle, et ton ihmispennun lähelle ei tartte mennä ku mä oon vahtimassa. Tosin kyl Nickekin sitä vahtii. Eli jos mä en ookaan paikalla ni sit ainaski Nicke hoitaa homman kotiin jos joku koitaa tehdä sille jotain pahaa. Mut kyl toi vahtiminen on mun hommia. Varsinki ku mä kuulin miten mamma kehu mua kaverilleen ku mä osaan olla niin kiltisti lasten kanssa. Kuten mamman ja pappan kummitytön kans. Se on vast vuoden mut silti sen kans voi jo leikkii vaix vetoleikkejä. Mä pidän lelust kiinni ja se vetää toisest pääst. Toi on ihan oikeesti tosi hauskaa meist molemmist. Ja sit ku se yx mamman kaveri tulee sen 4-vuotiaan poikans kans ni me riehutaan oikein kunnolla.

14.6. Meillä oli eilen tasokokeet tuolla koulutuskentällä. Mamma otti tuon meidän ihmisvauvan mukaan ja kun se kitisi melkein koko ajan niin enhän mä jaksanut keskittyä siihen tokoiluun kun piti koko ajan toisella korvalla kuunnella mitä siellä vaunuissa tapahtuu ettei kukaan vaan tee sille vauvalle mitään pahaa. Lisäksi tuolla tuuli niin pahasti, että välillä oli ihan pakko heittää maihin. Ei ihan menny homma putkeen ja mammakaan ei ollu kauheen tyytyväinen mun esitykseen. Tosin mä väitän et se oli kokonaan sen vika, me ei olla vaan harjoteltu tarpeeksi niitä juttuja. Ei tuo ihmispentu oo mikään syy lopettaa treenaamista. Mut nyt mä onnex kuulin mamman sanovan iskälle, et me ollaan lauantaina menossa kisaan. Jee, se tarkottaa sitä, et tänään ja huomenna treenataan kunnolla. Kiva.

Lenkeillä mä olen joutunu nyt opetteleen taas ihan uusia juttuja. Ekaks tietty sitä, ettei saa vetää missään tapauksessa kun vaunut on mukana. Ja sit sitä, et pitää koko ajan kulkee vaunujen oikealla puolella. Toi on vähän väärin kun ne parhaat hajut on aika usein just siel toisel puolel, mut mamma suutuu heti ku koitan päästä sinne.

Mut on toi mamma viime aikoina kyl kehunuki mua siit miten mä oon tuon uuden vauvan kanssa. Totta kai mä vahdin, ettei sille tapahdu mitään. Ja kun se köllöttelee lattialla nimä meen siihen viereen makaamana ja kattomaan ettei kukaan tuu liian liki. Ja välil meidän tarttee Nicke-enon ja Nappi-isoäidin kanssa käydä huomattamassa mammalle, et nyt se vauva huutaa. Tosin yleensä se huutaa ku mamma vaihtaa sille vaippaa. Mut sit ku vaippa on vaihdettu ja mamma menee sen kans tuoliin istumaan on kaikki taas hyvin. Mamma sanoo, et se huuta ku sillä on nälkä. Kaipa se tietää mistä puhuu. Nii ja sain mä kehuja siitäkin miten kiltisti mä leikin mamman kummitytön kanssa. Me leikittiin vetoleikkejä. Tai siis mä vaan pidin kiinni siit lelust ku se pieni ihmisenlapsi kisko toisest pääst. Mut se oli tosi kivaa.

8.6. Maanantaina mamma oli kuunteluoppilaana Tuija Seren tokokurssilla. Mäkin pääsin mukaan, vaikka me ei tuohonopetukseen osallistuttukaan. Vielä ennen lähtöä mamma otti mun kanssa vähän tottia ja seuraamista. Se totes et mun kuulolaite alkaa pikku hiljaa löytymään. Miten niin, onhan se ollu koko ajan käytössä, mut ei sitä oo tarvittu ku ei mamma oo tehny mun kanssa mitään.

Tisitaina me päästiin sitten kunnolla Tuijan oppeihin. Mamma sanos, et se haluu parantaa mun seuraamispaikkaa ja -kontaktia. Musta ne on kyllä ihan hyvät. Okei, myönnetään etten koko ajan jaksa kattella tota mammaa, mut ei siinä mun mielestä oo muuta ongelmaa. Joka tapauksessa noita me harjoteltiin ja Tuija käski tekemään ihan vaan yhden-kahden askeleen seuraamisia ja palkkaan mua liikkeessä ni pitäs paikan ja kontaktin parantua. Tosin välillä pitää sit tehdä pitkiäkin seuraamisia. Keskiviikkona mä en sit päässykään kentälle kun onnistuin hankkimaan jonkunilkeen mahapöpön ja en ois ees jakasnu tehdä mitään kun maha on ollu tiistaiyöstä lähtien ihan sekasin. Mitäköhän mä mahdoin maanantaina syödä teruastamon pihalta? Ei tommonen voi johtua muusta ku liiallisesta herkuttelusta. Eilen jouduinkin sit lääkärille. Onneks ne ei tehny muuta ku vähän kopeloi masua ja anto jotain tabuja napsittavaksi.

Kävelyillä me ollaan harjoteltu Nicken ja Napin kanssa vaunujen vieressä kulkemista. Mamma kun haluu ehdottomasti ottaa sen niitten ihmispennun mukaan kauppareisuille. Mun mielest se pärjäis kotona samalla tavalla ku koiranpennutkin. Mut mamma ei usko tota vaikka oon koittanu selittä. No, aika hyvin me kolme osataan jo kulkee noitten vaunujen kanssa.

1.6. En oo päässy taas pitkään aikaan koneelle tai ees tekemään jotain kun mamma lähti melkein heti ton edellisen jälkeen vauvanhakureissulle ja viipy siellä ihan liian kauan. Ja sit se tuli kotiin semmosen pienen pienen ihmispennun kanssa. Ekaks mamma ei tehny muuta ku vaan makas sängyllä ja hääräs sen ihmispennun kanssa mutta pikku hiljaa ollaan sentään päästy tekemään jotain pientä. Mutta kun ei toi mamma oo päässy ees kunnolla kävelemään niin meitin treenit on ollu yhtä nuhjaamista.

Keskiviikkona pääsin jo kentällä. Vitsi mä olin vähän innoissani enkä sit oikein malttanu tehdä kunnolla. Tietty sekin vähän hankaloitti tota seuraamista ku mamma könkkäs siihen malliin etten tienny onko kyseessä hidas seuraaminen vai pysähtyminen. Mut sain ainakin tehdä jotain. Eilen treenit sit jäikin taas tohon noutokapulan nosteluun. Tosin nyt mä jaksoin pitää sitä suussani 4 sekuntii ilman pyörittelyjä ja mamma tuntu olevan tosi tyytyväinen siihen.

Ai niin, meinas ihan unohtua. Ku mamma oli tuol vauvanhaukumatkalla mä pääsin mumman ja ukkon kaa mökille. Siel oli kans taas ne kivat dallut Niilo ja Iines. Tosin Niilo koitti tulla makkariin ku me oltiin mumman kaa päiväunilla, mut tajus sentään poistuu paikalta ku näytin koko hammaskaluston ja vähän murisin. Sen verran pönttö Niilo kuitenkin oli et kokeili tota juttua uudelleen viel ku olin ukkon kaa nukkumas. Onnex se tajus lähtee jo vihasesta tuijotuksesta. Jostain syystä vaan mamma ei ollu kauheen ilonen ja ylpee kun kuuli tosta. Mun mielest on kyl tosi hienoo, et mä olen jo noin kingi laumas. Mamma vaan mutis jotain tulevista ongelmista kisamatkoilla ja kisoissa. Siis mikä ongelma toi ny on. Jos joku kuvittelee olevansa mua isompi ni mä vaan näytän sille hammaskaluston ja murisen vähän päälle ni se jättää mut rauhaan.

15.5. Mamma on taas viettänyt hieman hiljaiseloa tuon treenaamisen suhteen. Tylsää. On se sentään tuota kapulan nostamista koittanut opettaa mulle. Ja vähän tota seisomista, mutta se taitaa olla itte ihan pihalla sen kanssa. Mut eilen käytiin taas onnex hallilla vetämässä kunnon treenit. Paljon seuraamista ja sit mamma palkkas mua heittelemällä patukkaa pitkin tyhjää hallia. Vitsi se oli hienoo. Nii ja ny mä tein kaikki liikkeestä seisomisetki tosi nätisti. Tosinillalal mamma vähän valitti kaverilleen, kun mä tartten tohon kax käskyä. Mut on se sen verran hölmö liike, et pakkohan se on varmistaa et pitix ny pysähtyä vai ei.

Hallilta me mentiin jonnekin joukkotarkistukseen. Siellä oli semmonen täti ku laitto mulle silmiin jotain ihme ainetta ja sit se katto mun silmät ja kopeloi polvet. Kaikki oli kuuelma kunnossa ja totta kai mä sain taas kehujakin. Tosin mamma ja se täti oli vähän sitä mieltä, et oisin voinnu pitää pääni paikallaan pienemmälläkin käskyttämisellä ku niitä silmiä tutkittiin. Mut siis mun silmiähän ei sörkitä, kyl mä sen verran paljon arvostan näköäni.

10.5. Oltiin taas eilen siellä kentällä treenaamassa. Ensin me harjoteltiin mamman kaa tota hyppyä. Mun piti hypellä sen esteen yli, mut onnex mamma tajus palkata mut tosi monta kertaa patukalla. Ja sit mun oli ihan pakko tehdä tosi isoja rundeja sen kentän ympäi se patukka suussa. Vitsi toi oli kivaa. Täytyy koittaa pyytää mammalta enempi hyppytreenejä. Tietenki me treenittiin kanssa sitä liikkeestä seisomista. Tosin se on sen verran helppoo, et mä osaan sen jo. Mut mamma vaan jaksaa tahkota sitä ja koitaa mennä kerta kerralla kauemmaksi musta. Ei se haittaa, tokoilu on niin kivaa, et kyl mä jaksan ton mamman hölmöyksiä. Ne muut kyllä vähän vihjas sille, et se ei sais aina palkita pelkästä istumisesta, et pitää palkita kesken liikeenkin jotta mä en enää tarjois sitä maahanmenoo pitkissä seuraamisissa. Nyt meidän täytyy taas alkaa tekeen tota. Ni ja sit mamma koitti viel opettaa mua nosemaan käskystä seisomaan. En kyllä ymmärrä mihin noin älytöntä liikettä tarvitaan. Mut kai se mamma tietää.

9.5. Käytiin eilen mamman kanssa hallilla treenaamassa ensin tokoa. Me harjoteltiin taas ahkerasti tota liikkestä seisomista. Vitsi se oli kivaa, ei tuntunu ollenkaan treenaamiselta ku mamma vaan vihjas, et voisin kävellä sen vieres ja sano sit et paikka ja kun mä jäin seisoon se heitti mulle sen ihanan patukan ja mä sain leikkii sen kanssa. Ihan pari kertaa me tehtiin tuo homma kunnolla käskyn alla. Ja totta kai mä osasin silloinkin sen.

Tokon jälkeen me kokeiltiin taas sitä agiliitoo. Mut ei sitä voi tehdä ku mamma pistää mut aina siinä seisoon sen oikeelle puolelle ja sit mun pitäs viel tehdä jotain hommia siel vääräl puolel. Mamma ei jostain syystä tajua, et jos tehdään töitä niin mun paikka on sen vasemmalla puolella. Mut kai se sen oppii ku tarpeeks monta kertaa sille sanoo siitä. Ei niitten esteitten hyppimisestä oikeen meinannu tulla mitään ku koko ajan piti koittaa kiertää sinne mamman vasemmalle ja ne esteet oli siel oikeel puolel. Sit ku mamma tajus vaihtaa suuntaa ja mennä ne esteet silleen, et ne jäi meidän vasemmalle ni totta kai mä hyppäsin niitten yli ihan nätisti ilman erillisiä käskyjä. Ei to ny niin vaikee homma oo ku mamma vaan itte tajuais sen. Tosin se kyllä pyys Annea auttaan meitä treenaamisessa ku ei itte oikeen osaa muka opettaa mua. Höh, mitä opettamista tossa on. Sen ku vaan hyppii niitä esteitä mitä mamma osottaa. Helppo nakki.

6.5. Eilen käytiin Paraisilla epävirallisissa tokokisoissa. Ne meni paljon paremmin kuin mun ekat oikeet kisat. Nyt mä jaksoin olla tosi nätisiti paiakllani koko sen 2 minuuttia ja tein kaikki seuraamisetkin ihan nätisti. Luoksetulossa mä taas vähän odottelin, että saako siitä paikalta ihan oikeesti lähteä ja kun mamma pyys uudestaan ni sit mä meninki ja vauhdilla. Toi on oikeestaan aika kiva liike. Seuraavaks mamma pyysi seuraamsita ja sano sit vaan kesken kaiken paikka. Mä heitin taas maihin, mut ilmeisesti toi ei ollu se mitä haettiin kun liike meni nollille. Ja nyt mä hiffasin sen hypynki. Munhan pitää vaan pompata sen esteen yli ni sit mamma kävelee sinne toiselle puolelle ja pyytää mua istuun ennen ku kehuu ihan hirveesti. Oikeestaan toi kisaaminen ei oo ollenkaan paha nakki jos vaan on kuiva keli. Me voitas kyllä ton mamman kaa tehä sitä enempikin. Ja treenata tietty ja enemmän ku nyt. Kyl mä jaksaisin ainakin tunnin vetää pihalla joka päivä.

Keskiviikkona oltiin taas kentällä, mutta jotenkin toi mamma oli ihan muissa maailmoissa eikä osannu pyytää multa mitään. Eli se meni kyllä enempi haahuamiseksi kuin treenaamiseksi. Mut sit jo seuraavana päiväna kotona mamma sai tas otteen tosta tokoilusta ja me tehtiin ihan kunnon treenit.

29.4. Oltiin taas eilen mamman kanssa kisaamassa. nyt olikyseessä semmonen BH- eli käyttäytymiskoe. Se pidettiin onnex meidän omalla tutulla koulutuskentällä ja aurinkokin paisto. Tosin vieläkin oli vähän kylmä keli. Me alotettiin se homma kauheen pitkällä hihnassa seuraamisella. Kesti tosi kauan ennen ku lähdettiin liikkeelle sen sivulle-käskyn jälkeen. Mä jäin vähän ihmetteleen pitikö seruata vai ei. Mamma vaan seurautti mua eikä muistanu palkata välissä olleskaan. Ni enhän mä sit jaksanu kunnolla. Ja kun siin oli semmonen joku henkilöryhmä, jossa piti keirrellä ni pakkohan mun oli vähän tarkistaa onko siellä tuttuja ihmisiä. Kun me poistuttiin tuolt ryhmästä mamma otti multa hihnan irti ja me mentiin uudestaan sinne ryhmään. Ja taas mä ensin tsekkasin onko tuttuja ja sen jälkeen jäin kiltisti makaamaan siihen keskelle. Ihan vaan sen takii, et mamma sit huomais tällä kertaa palkitakin mua. Mut ei auttanu, se anto vaan uuden sivulle-käskyn ja sit jatkettiin matkaa. Seuraavaks piti seurata taas pitkää pätkää, mut mä sit tarjosin mammalle sitä lyhyttä seuraamista ja maahanmenoa. Sitä me ollaan nimittäin harjoteltu ja en halunnu ottaa sitä riskii, et mamma unohtaa ton palkkaamisen kokonaan. Mä ehtisin heittää maihin varmaan 3 tai 4 kertaa ennen ku mamma huomas. Ja kun se sit huomas ni mähän en enää suostunu tuleen luokse pyydettäessä. Siin kohtaan se tuomari sano, et nyt riittää tältä erää. Mut silti me jouduttiin viel jatkaan sitä seurailua et se meidän pari sais kans vähän paikallolotreeniä.

Jossain vaiheessa se tuomari anto sit palautetta meidän suorituksesta. Mamma sai haukkuja hihnasta nykimisestä, mut must se tuomari sano, et lisää treeniä niin kyllä se siitä. Et mä tein välillä tosi ilosesti hommia. Eikä mammakaan ollu vihane, vähän pettyny. Tosin mä kuulin ku se jutteli tuttujen kanssa. Se sano arvanneensa jo etukäteen, ettei homma tuu toimimaan. Siis se ei luottanu muhun. Mut se otti kanssa kaiken syyn omille niskoilleen. No, ehkä mäkin oisin voinnu kyllä yrittää vähän enempi. Mamma sano, et se seuraamiskaavio on niin pitkä etten mä jaksa keskittyä niin kauaa. Enkä mä kyllä sitä oikein jaksanukaan ilman palkkaa. Ja sit se sano, et anto liian aikases vaihees sivulle-käskyn tossa alkuseuraamisessa ja kun mä jouduin odottelemaan ni sit mä en enää oikeen hokanu, et pitikin seurata. Siin mamma oli kyl ihan oikees. Mut jos me harjotellaan ahkerasti ni ehkä mä jossain vaihees meen tekeen ton kokeen uusix ja voitan ne kaikki.

24.4. Lauantaina oli aivan hirveä keli. Ja sen lisäksi mamma herätti mut jo ennen seitsemää. Oisin kyllä ihan mielelläni mukkunut vilä tunnin tai pari siellä lämpimässä peiton alla. Aamupalan jälkeen mamma pakkas mut autoon ja sit lähdettiin ajamaan. Tosin mä ajattelin,e t nukun sit siel autossa ja kun heräsin niin oltiin ihan vieraassa paikassa, kuulema Inkoossa. Keli oli yhä edelleen hirvee, sato vettä ja tuuli tosi kovin. Ja kylmäkin siel oli. Seuraavax mamma marsitti mut jonnekin telttaan mis oli ihmisii ja joku niist halus tarkistaa multa jonkun sirun. No, sehän löyty ihan helposti, vaikka mulla oli kauheesti vaatetta päällä. Sen jälkeen mamma rupes treenan mun kanssa. Ja pyysi tosi paljon maahanmenoja. Jossain vaiheessa mamma otti multa takit pois ja jatko treenaamista. Tosin mulle tuli aika äkkiä kylmä. Sit meiän piti mennä jonnekin kehään ja matkalla yx täti tarkisti mun hampaat ja kivekset, yäk. Seuraavaksi jäätiin ilmeisesti tekeen taas sitä paikalloloa ryhmäliikkeenä. Tai jäätiinkin, mut mä en voinnu maata paikallani ku joku puol minsaa, mun tuli kylmä. Seuraavksi sit mamma pyysikin mua seuraamaan, ekaks hihnassa ja sit vapaana. Ja mä tietysti tein niin ku pyydettiin. Ja menin maahankin kun mamma pyysi. Sit mamma jätti mut istuun paikalleni ja käveli vähän matkan päähän. Seuraavaksi se kutsu mut luokse ja totta kai mä menin kun tajusin, et mä ihan oikeesti saan mennä sinne. Mut sit ku mamma koitti viel jättää mut seisoon paikalleen kesken seuraamisen ni en kyllä jäänny. Aattelin, et se seisottaa mua vaix kuin pitkään siinä kylmyydessä joten seurasin vaan perässä. Ja viimex mun olis viel pitäny hypätä se ihme este. Tosin siitä mamma sano sit jälkeenpäin, et ei haitannu kun en hypänny. Me ei olla harjoteltu sitä hyppyy tarpeeksi.

Kun me lopetettiin mulle selvis, et noi olikin ollu ihan oikeet tottelevaisuuskokeet. Eli mä olen nyt sit ihan oikea kisakoira. Varsinkin kun me saatiin hyväksytty tulos, 102 pistettä. Luoksepäästävyydestä mä sain tietyy täyden kympin ja seuraamisliikkeistä tuli kaikista 8 ja luoksetulostakin 7 pistettä. Mamma sano, ettei se oo pistesaldoon tyytyväinen, mutta munhun kuitenkin. Mä kuulemma taein koko ajan töitä, enkä harkinnu lopettamista missään vaiheessa. En tietenkään, mä tykkään tosta tokoilusta. Mut mammaa tais pari juttua tossa jännittää. Nii ja sano mamma, et se ymmärtää etten mä voinnu siin kelis tehdä hyvää paikalloloa. Mut silti me ollaan jatkettu sen treenaamista kotona. Ja ens viikonloppuna olis kuulema taas yhdet kisat.

Keskiviikkona käytiin taas kentällä treenimässä. Mamma pyysi multa paikallaoloa vaikka maa oli märkä ja keli ihan hirveä. Ja sit se viel suuttu kun en jakasnu pysyä paikallaan. Ihme juttu. Sille on tullu joku pakkomielle tosta paikallaolosta. Kaipa sitä vois tehdäkin, jos sais maata lämnpimässä maassa tai sisällä lattialla.


15.4. Koko alkuviikko treenattiin mamman kanssa ahkerasti. Ja se mokoma on nyt päättänyt saada ton mun paikallaolon pikaisesti tosi hyväx ja keksi siihen ilkeet temput. No, joka tapauksessa en taida enää lähtee haahuun kesken paikallamakuun.

Torstaina käytiin taas Annen ja Flitzin kaa metsässä vähän ulkoilemassa. Me juostiin Flitzin kanssa täysillä ku ei oltu taas pariin päivään nähty. Tosin nyt kyllä toivon, et oltas otettu vähän rauhallisemmin. Vauhti oli sen verta kova, etten huomannu mihin tassujani tungin ja tietysti sit toinen etujalka jäi vähän jumiin. Tuloksena kipeä revähdys ja pakkolepoa. Mamma ei oo treenannu yhtään on jälkene mun kanssa. Ainoostaan noutuharjotuksia ollaan tehty, kun siinä ei tartte liikkua. Onnks tuo jalka ei oo enää kauheen kipee, mutta en mä vielä ontumatta pääse liikkumaan. Ja mamma sano et treenitauko jatkuu niin kauan ku mä onnun. Tylsää.

8.4. Eilen oltiin taas Kaisalla tehotreenissä. Me treenattiin mamman kaa johonkin BH-kokeeseen. Siin oli ihan hirmu pitkäja tylsä seuraamisosuus enkä mä saanu ees nannaa kesken kaiken. Ja sit mun olis pitäny viel istuu kesken seuraamisen ku mamma vaan jatko eteenpäin. Kummallista. Toi juttu me sit saatiinkin kotiläksyx. Treenattiin me sit kans sitä paikallaoloa. Kyl se sit jo lopuks onnistu vaik mamma menikin sinne melkein 40 metrin päähän. Tosin mä olin tosta perjantaista viel niin väsyny etten sit enää lopux jaksanu enää nousta siitä ylös ja ruveta hipsiin mamman tykö. Mutta taas mä sain ihan hirveesti kehuja. Eli kai siel maas voi sit kököttää vaikka mamma on vähän kauempanakin. Ehkä se ei hylkää mua.

Pitkäperjantaina käytiin taas tuolla TSAUn halilla vähän kokeilemassa paikallaoloa ja hyppyä. Ja totta kai mä osasin tosi hyvin. Paikallaolossa mamma rupes tekeen jotian iohan uutta juttua taas. Se seiso selkä munhun päin ja mun piti pysytellä maassa. Jotenkin se vaan silti aina tiesi kun mä nousin ylös ja tuli heti komentaan takas maahan. Tylsää. Sillä on pakko olla silmät selässäkin. En mä keksi tohon muuta selitystä. Mut sit ku mä oli siel maassa sen puol minsaa vaikka mamma ei kattonu ni se kehu mua ihan ältsisti. Hallilta me jatkettiin taas mumman ja ukkon luo. Siellä noi ihmiset söi ja mut komenettiin Iineksen ja Niilon kaa eteiseen odottaan. Mut nyt ei ollu yhtään tylsää odotella sillä puolen ku oli seuraa. Ja ilta päätettiin viel yhden mamman kaverin luona, jossa oli kaikkea happeninkia niin paljon, etten ehtiny yhtään nukkumaan. Mut kyl mä sit olinki aika väsyny ku päästiin kotiin.

2.4. Mamma on oikein ahkeroinnut. Nyt ollaan taas ruvettu treenaan pikkasen säännöllisemmin. Keskiviikkona oli jotkut ryhmätreenit. Harjoiteltiin isolla joukolla paikallaoloa, se oli aika tylsää enkä jaksanu kunnolla keskittyä. Silti mamma vaan jakso vaatia multa sitä paikallaan makaamista. Tyhmää. Mut kai se sit oli tyytyväinen kun sain kuiteski nannaa ja leikkiä patukalla. Lisäksi treenattiin seuraamista isona laumana. Se oli ihan kivaa. Tosin mä tykkään tosta seuraamisesta muutenkin kun siinä tapahtuu koko ajan.

Torstaina mentiin taas agilityhallille. Mä luulin, et se menee taas seisomisex ku mamma kouluttaa muita, mut ei. Tällä kertaa me tehtiin ekax vähän seuraamista. Pikkasen Dodo siinä häiritsi ja mun oli ihan pakko keksken kaiken mennä kattoon mitä asiaa sil oli. Mamma oli asiasta toista mieltä ja kiskas mut rajusti takas seuraamisasentoon tiukalla käskyllä. Sen jälkeen mä seurasin tosi nätisit vaikka Dodo koittikin vierestä huudella jotain. Taas mamma jakso jauhaa sitä paikallaoloa. Tosin nyt mä jaksoin paremin olla paikallaan. Lopuks me ruvettiinki sit treenaamaan sitä agiliitoa mamman kanssa. Mun piti hypätä pari estettä peräkkäin ja mennä viel pussiinkin. Vitsi se oli hauskaa. Sai juosta ja mennä täysillä ja palkaks sai viel ton maailman parhaan patukan. Toivottavasti me tehtäs tota pian uudestaan.

26.3. Eilen olikin ihan ihmeellinen päivä. Heti aamusta lähdettiin mamman, Even ja Dodon kanssa ajelemaan Tampereelle asti. Siellä meidän piti mennä johonkin isoon halliin sisälle. Se oli ihan täynnä koiria ja aika pian Dodo kävi kierttämässä Even kanssa jotain kehää vähän aikaa ja tuli takas semmosen sinisen muovinauhan kanssa. Kaikki ihmiset näytti ihan tyytyväisiltä. Me ei kyllä Dodon kanssa tajuttu tota juttua. Sit vaan keirreltiin siellä halissa vähän aikaa ja mentiin istumaan jonkun semmosen kehän laidalle. Sit mamma sanos ettei tänään varmaan mitään topttitreenejä pidetäkään kun on tää näyttelyjuttu. Mut ku me oltiinodotettu kiltisti vaikka kuinka kauna ni sit mamma kuitenki treenas mun kanssa ihan vähän paikalaoloa. Totta kai mä tei ton tosi nätisti, odotin jsut siin paikas mihin se mamma oli mut laittanu. Ja sit mamma kehu Evelle, ettei sitä yhtään pelota mennä mun kaa kisaan ku mä olin niin nätisiti siin paikallaolossa. Aika pian sen jälkeen mä pääsinki sit mamman kaa treenaan lisää sinne kehään. Tosin mamma tais unohtaa antaa mulle käskyn ku me vaan kierrettiin sitä kehää reippaasti kävellen. Kyl mä vähän tuijottelin mammaa sen näkösenä, et annan ny se käsky jotta mä tiedän mitä mun pitäs tehdä. Mut ei tullu käskyy joten mä vaan jäin sit seisoon ku me pysähdyttiin. Ton mä tein kahteen kertaan. Sain mäkin semmosen vaaleenpunasen nauhan ja mamma sano olevans tosi ilonen ku mä sain arvosanan ERI ja olin sit viel PU4. Mitä ikinä noi sit tarkottaaki. Pääasia on et mamma oli tyytyväinen. Kai mulle sit viel joskus selvii mitä noi tarkottaa. Mut kaikki kehu mua taas kauniix. Ja sen verran on pakko sanoa, et tosi nätisiti jaksoinolla koko päivän. Yhtään ene riehunu ennen ku kotipihalla missä me sit Dodon kaa käytiinki vetääs kunnon mutakylvyt.

24.3. Viime viikolla mä en päässy lainkaan kouluun. Tyhmää. Kerroin kyllä mammalle mitä mieltä olin asiasta, mutta se vaan sano ettei voi auttaa, et niil oli joku kokous. Mut hyvittääkseen ton mamma on nyt koittanu treenata mun kaa ahkerasti. Ja nyt mä oon sit hiffanu sen liikkestä seisomisjutunki. Se on ihan helppoo, kumn mamma sanoo paikka mä vaan jään seisoon parix sekunnix ja saan nannaa. Ja pääsen leikkiin. Nii ja päsäin mä mamman ja iskän kaa täytään kansalaisvelvollisuuteni. Me käytiin koko porukka kävellen tossa läheisellä koululla äänestämässä. Tosin meidän koirien piti odotella ulkona ku siel oli joku pyyntö, et me ei mentäs sisälle. Totta kai me kiltteinä koirina noudatettiin sitä.

Nyt me ollaan mamman kaa ruvettu opeteleen taas uutta asiaa. Se laittaa noutokapulan maahan ja ku mä otan sen suuhun mä saan nannaa. Tosin ihan ekax mä sain nannaa siit ku mä vaan koskin sitä. Mut sit heti ku mä hokasin ton ni eix mamma muuttanu sääntöjä ja mun pitiki ruveta koskeen siihen keskelle ja sit ottaan sitä suuhun. Mut he, ton helpomalla ei voi nannaa saada. senku vaan pimii sitä kapulaa suuhun.

Eilen toi mamma ilmoitti, et nyt täytyy ruveta treenaan kunolla kun me päästiin sittenkin kisaamaan viel ennen toukokuun alkua. Mä en ymmärrä miks toi toukokuun alku on jotenki niin ihmeellinen rajapyykki. No kai se sit selviää josssain vaiheessa.

12.3. Mamma on nyt koittanu mun kanssa treenata edes vähän joka päivä. Sais kyllä treenii enempikin. Viime viikolla koulutuskentällä se höpisi jotain motivaation puutteesta ja täysnäisistä kisoista. Mitäköhän tarkoitti. Varmaan taas niitä ihmisten ihme juttuja. Mut kyl mä voisinkin jo mennä niihin kisoihin kun eix niissä saa näyttää muille mitä osaa. Mä kuitenkin olisin niissäkin kaikkein paras. Edellisenä viikonloppuna käytiin jossain match showssa. Se oli tosi ihme tapahtuma. Me vaan odoteltiin ja odoteltiin ja sit mä kävin keirtämäs jotain kehää pari kierrosta jonkun toisen koiran kanssa ja sit mun piti seistä ku se täti kehu mua. Saatiin me sieltä lopulta joku palkintokin. Mamma sano, et se tuli siitä ku mä olin pienten koirien 4. kaunein. Onnex en ollu kaunein, päästiin sentään inhimilliseen aikaan pois tuolta.

Viime viikonlopun mä sain olla iskän kaa kotona. Toi mamma kävi jossain reisussa. Eikä ees tuonnu mulle tuliaisia. Mut jos se nyt jaksais sit treenata vähän enempi.

2.3. Ny mamma näyttää parantaneen tapojansa. Käytiin eilen illalla hallilla treenaamassa. Mä tietysti tein kaiken mitä mamma pyysi ja nyt suju jos se liikkeestä seisominenkin. Eli kun mamma sano paikka niin mä jäin tosi nätisti seisomaan. Okei, piti mun ottaa jonkun verran askelia, on toi sen verran tyhmä liike. Mutta mamma oli silti tyytyväinen kun mä jäin seisoon. Sano vaan, et vähän lisää treeniä ni mä pysähdyn heti.  Täytyy sit varmaan vaan suostua tohon. Mut sit mamma pyysi jotain kaveriaan ottaan viel kuvia ku me treenataan. Mä laitan tähän pari kuvaa ni näätte kuin hienosti mä osaan ton seuraamisen ja katsekontaktin. Tosin mamma vois siirtää ton kätensä pois tosta edestä. Tuomarit ei varmaan tykkää tommosesta käden asennosta kisoissa. Osaan mä olla sit kans tosi hurja ku mä leikin treenin välissä ja revin tota maailman parasta treenipatukkaa. Se on toi viimeinen kuva tuolla vähän alempana.

1.3. Taas on päässyt kokonainen kuukausi vierähtämään sohvalla lekotelessa. Okei, on meillä ollu kyllä koko ajan kavereita hoidossakin. Et ehkä mammaa ei oo pelkästään laiskottanu ku on ollu tupa täynnä koiruuksia. Täytynee silti taas koittaa pureksia tuota mammaa takamuksille! Joka tapauksessa eilen päästiin taas tositoimiin kun käytiin pitkästä aikaa tuolla KKH:n koulutuksissa. Kivaa oli ja Japi, joka toimi kouluttajan vähän kyseli mammalta koskas me mentäis kisaamaan. Arvatkaa vaan paljonko mamman nenä nousi, hyvä kun autoon pääsi kävelemään kompastumatta. Mua ei tietenkään pahemmin toi yllättänyt, mä olen sen verran hyvä kaikessa. Ja mä osaan jo kaikki alokasluokan liikkeet, tosin mä olen sitä mieltä, et ku mamma sanoo kesken suraamisen paikka ni pitää istua. Jostian syystä toi ei kelpaa mammalle vaan mun pitäs seistä, tyhmää.

Viikko sitten mamma suuttu mulle aika pahasti kun mä olen taas ruvennu käymään tuolla naapurissa napsimassa niitten pihalta herkkupaloja. Se vaan ajo koko ajan mua pois luotaan. Mut kyl mä sen jälkeen sit aika kiltisti olenkin tullu luokse tuolla pihalla. Mamma ei vaan ymmärrä sitä, et jos mä en nää ku se huutaa ni ei mun sillon tartte tulla. Siis eihän käskyä tartte totella jos ei nää käskijää, vai mitä.

Lisäksi mamma on jatkanu tota ruoan säännöstelyä. Nyt ku mä olen jo oppinu ton paikallaolojutun ni se meni ja muutti sitä. Mun pitää mennä sivulle sen vasemmalle puolelle kun safkat jää mamman oikeelle puolelle. Siis taas mä joudun jättään ne ruoat Napin armoille. Ja arvatkaa vaan kuka on nähny nälkää. Kohta soitan kyllä Leyserin Heidille jos ei meininki muutu.

Käytiin me myös TSAU:n hallilla agilityn alkeiskurssin pääsykokeissa. Mä tein tosi kiltisti kaiken mitä pyydettiin vaikka ulkona olikin jotain 20 astetta pakkasta. Siis tosi kylmä. Mut siltikään me ei päästy sinne kurssille. Mamma ei ollu kauheen pettyny, totes vaan et sit ruvetaan treenaan yhdes mun hoitotätin kanssa. Siit tulee varmaan pal hauskempaa ku käydä jossain ryhmässä.

Meinasin ihan unohtaa, mä pääsin mamman kaa ihan kahdestaan reissuun. Käytiin jossain jalostuspäivässä. Kauheesti siellä oli ihmisiä ja joku puhu niille melkein koko päivän. Siis aika tylsä juttu. Mut onneks mammalla oli nannapussi matkassa mukana. Aina ku mä makoilin kauniisti paikallani mä sain nannaa. Ton tarkotuksena oli muka sit opettaa mulle paikalla makaamista ja vieraassa paikassa rauhoittumista. Ihan turhaa, oisin mä muutenkin relannu. Tietty se oli kivaa ku nanna-automaatti toimi koko päivän. Tosin vähän ne muut ihmiset tuntu välillä ihmetelevän noita mamman touhuja.

10.1.

Mamma päästi mut takas laumaan ja sano saanneensa pal parempia ideoita mun pään menoks. Mä olen kyllä ihan toista mieltä noista ideoista. Nyt se nimittäin keksi, et mä en saa ruokaa jos en tee täydellsitä paikallaololiikettä. Siis törkeetä. Se antaa enste safkat ihan normisti Nickelle ja Napille ja sit se pyytää mult tommosta temppua. Ja jos mä en tee sitä oikeen ni safkat menee takas jääkaappiin. Onnex mä saan sit tunnin tai kahden päästä yrittää uudestaan, et nälkään en pääse kuolemaan. Mut kun se on niin vaikeeta malttaa loppuun asti ku vaanrana on se, et Nappi syö ne mun safkat. Tosin mamma laittaa ne pöydäl niin et ei kai niit kukaan pääse syömään ilman mamman lupaa. Mut muuten mä olen kyl ollu taas tosi kiltisti ku pääsin takas laumaan.

Lauantaina oltiin taas Kaisalla treenaamassa tottia. Ekaks harjoiteltiin ihan vaan seuraamista ja sit vasemmalle kääntymistä. Mun pitää kuulemma koittaa saada takamus mukaan. Höh, on pal helpompaa liikuttaa vaan etujalkoja ja vähän vääntää peppua. Mut sit meiän piti mamman kaa treenata tota vasemmalle menoo semmosen laudan vieres ni mun oli pakko alkaa nostaan sitä peppua. Vähän mä harrastan vieläkin mangusti-asentoo kun mamma palkkaa. Eli mamman pitää opetella palkkaamaan mut tarpeeksi alas, ettei etujalat nouse ylös. Nii ja treenattiin me kanssa paikallaoloa. Mä osaan sen jo omast mielestäni ihan riittävän hyvin, mut mamma ja Kaisa oli sitä mieltä, et nyt on saavutettu vasta alku. Me tehtiin semmosta hölmön näköstä harjotusta missä mamman piti heiluu ja pyörii enkä mä saannu nousta sieltä maasta. No, toi oli kans ihan helppoo kunhan mamma vaan enste selitti sen jutun kunnolla. Seuraavaksi oli ohjelmassa eteenmenon harjottelua, senkin mä osasin totta kai. Mut sit piti treenata liikkeestä istumista ja seisomista. Siinä toi mamma ei osaa ollenkaan kävellä selkeesti vaan alkaa hipsutteleen ihan ihmeellisesti ja sit mä alan trjoon istumista eikä homma pelitä. Tota meidän täytyy ny treenata ahkerasti.

Kotona me ollaan nyt vaan keskitytty hakemaan oikeeta seuraamispaikkaa. Samalla mamma koittaa piilottaa nannakättä. En kyl oikeen ymmärrä miksi, mut kai sil on joku idea siinäkin.