Nappi tuli meille toukokuussa 2000 ihan vain viikoksi opettelemaan kaupunkielämää ja näyttelytaitoja. Kun tuo viikko ei riittänyt sanoin kasvattajalle ottavani Napin vielä toiseksi viikoksi, täytyihän se opettaa näyttelykelpoiseksi kun kerran tuli luvattua. Pian se tuli kolmanneksi viikoksi ja neljänneksi ja viidenneksi... Elokuussa Nappi oli jo edistynyt niin paljon, että kävi hakemassa Tallinnasta Baltian voittaja-tittelin. Mutta ei silti muuttanut takaisin kasvattajalle vaan jatkoi elämäänsä meillä ja Ypäjällä vuoroviikoin. Maaliskuussa 2001 muutimme uuteen kotiin ja Nappi seurasi mukana, nyt pysyvästi. Näyttelymenestystä on tullut ihan mukavasti ja Napinkin palkintokaapista löytyvät Suomen ja Viron valiorusetit

Myös Nappi on harrastanut jonkin verran agilityä hurjassa nuoruudessaan. Tosin luonteeltaan hieman laiskana ja ovelana piti Nappi huolen siitä, ettei menestys huimannut päätä. Neljä kisaa kesällä 2002 ja neljä hyllyä. Siinä vaiheessa mieheni, joka ohjasi Nappia, katsoi paremmaksi jättää agilityharrastuksen muille.

Viimeisen puolitoista vuotta Nappi on salassa harjoitellut agilityä Even kanssa. Kisaamaankin pari on jo ehtinyt muutaman kerran. Ekoista kisoista tuloksena oli tyylikäs hylly, mutta sen jälkeen yhteinen sävel on löytynyt ja Nappi on käynnyt ilahduttamassa kisayleisöä muutaman kerran TSAUn kisoissa. Luonteelleen uskollisena tämä koiraperheemme diesel-versio on tehnyt radoilla tasaista jälkeä. Ratavirheitä ei pahemmin ole tuloslistoille tullut, mutta aikavirheitä kylläkin. Kisoissa Nappi onkin helppo tunnistaa radalta, vaikka kuulutukset olisivatkin menneet ohi. Nappi on se pieni ruskeavalkoinen koira, joka ravaaa nautiskellen koko radan läpi ja paistattelee ihmisten suosiossa. Tosin kun se kiihdytysturbonappula jossain vaiheessa löytyy niin eiköhän niitä ihan oikeitakin nollia ala tulla. Niitä odotelessa Nappi kävi hitaalla, mutta varmalla tyylillään pokaamassa Even kanssa TSAUn toukokuun 2007 rusettikisojen voiton.

Loppuun asti Nappi arvosti yli kaiken rauahllisia sohvailtoja iskän kainalossa vaikka Even verilätyt aina välillä nautiskelijaneidin houkuttavatkin hallille treenaamaan.

Talven ja kesän aikana Nappi sokeutui. Meille tullessaan Nappi oli sitä mieltä, että lapset ovat aivan kamalia ja epäluotettavia olentoja, joten ei olisi ollut oikein Nappia kohtaan pakottaa perheemme kurinpitäjä, pennunmyyjä ja Diiva elämään jatkuvasti varuillaan lasten takia. Kiitos Nappi kaikista näistä vuosista ja opettamistasi asioista!

Nyt on vaan tyhjä koppi ja valtava menetys. Kuka nyt syö Vauhti-Venlan puuronloput tai Ronja Ryövärintyttäret ruoat kun ei olekaan nälkä? Kuka pitää tontilla vierailevat pennut kurissa ja oman lauman koossa? Kuka lämmitää jalkoja kylminä talviöinä ja muistuttaa meitä siitä miten kesästä kuuluu nauttia?