Jyvämäen Nappula, Nicke s. 3.5.1999


Nicke on ensimmäinen brasilianterrierimme. Tämä hurmaava pikkumies muutti asumaan luoksemme heti juhannuksen jälkeen kesällä 1999. Alusta asti oli selvää, että harrastuksiimme tulisi kuulumaan näyttelyt ja agility. Ensimmäinen kehäesiintyminen olikin vielä samana syksynä Kaarinan perinteisessä pentunäyttelyssä. Nicke oli ainoa brasse paikalla ja saikin kotiinvietäväksi kunniapalkinnon ja hyvän arvostelun. Seuraavan kerran pääsimme tositoimiin Turun tammikuun näyttelyssä, jossa Nicke oli ROP-pentu. Siellä Nicke yht’äkkiä keksi mikä on näyttelyiden idea. ”Noi kaikki tuijottaa mua ja toi täti vielä kehuu. Hei! Tää on kivaa. Nyt mä rupeen poseeraamaan kunnolla.” Ja sen jälkeen näyttelyissä käyminen on ollut helppoa. Jo aamulla kun ruvetaan valmistautumaan matkaan on Nicke innoissaan kun tietää pääsevänsä kohta esiintymään. Menestystä on matkan varrella tullut ihan kiitettävästi. Palkintokaapista löytyy Juniorivoittajan titteli vuodelta 2000, Baltian voittaja vuodelta 2000 sekä Europasieger Saksasta vuodelta 2001. Ja totta kai Viron ja Suomen muotovaliorusetit.

Agilityuramme aloitimme AgilityTeamTurun riveissä ja Maarit Huhdin ohjauksessa. Ensinmäiset kisat olivat 3.3.2001 Kankaanpäässä. Samalla Nickestä tuli ensimmäinen suomalainen agilityssä startannut brasse. Nicke kyllä meni sinne minne ohajaaja ohjasi, harmi vaan että ohjaus meni vähän pitkäksi ja tuloksena tyylikäs hylky. Mutta jo elokuussa 2001 tuli ensinmäinen kuma ja II-luokkaan noustiin maaliskuussa 2002. Sen jälkeen agilityrintamalla onkin ollut melko hiljaista omien harrastuskiireideni vuoksi. Vaihdoimme vuoden 2003 alussa TSAU:hun enkä treenannut koko tuona vuotena Nicken kanssa aktiivisesti. Loppuvuodesta 2004 aloittelimmNickee taas pikku hiljaa agilityharrastusta ja nyt metsästämme nollatuloksia, jotta pääsisimme kolmosluokkaan. Syksyn 2005 kamppailimme kummalisten pudostusten ja haluttomuuden kanssa treeneissä. Eskelisen Anna kyllä hieroskeli Nickeä säännöllisesti ilman suurempaa apua aglityongelmiin. Alkuvuodesta 2006 kokeilimme jo hieman järeämpiä aseita ja kipulääkitystä. Sen voimalla Nicke kirmasikin hallilla kuin pikkupentu ja teki muutaman tyylikkään hypyn. Ei mutua kuin koira lääkärille. Mitään vikaa ei löytynyt, mutta agilityura jäi. Ilmeisesti vanha agilityvamma toisessa reidessä alkoi vaivaamaan ja saa selän jumittamaan rasituksessa.

Tokoilu tuli mukaan Nicken ohjelmaan oikeastaan ihan vahingossa, koska treenasin joka tapauksessa tottia agilityä varten. Jossain vaiheessa huomasin Nicken seuraamisen olevan sen verran tyylikästä, että olisi ollut häpeä jättää se näyttämättä tuomareille. Ensimmäinen tottelevaisuuskokeemme oli 3.11.2001 ja tuloksena oli aloittvalle parille ihan siedettävä 146 pistettä. Seuraavat kisat kaksi viikkoa myöhemmin menivät sitten jo paremmin ja saimme 1.palkintoon vaadittavat pisteet kasaan. Vuonna 2002 kisasimme vain kerran tokossa heikolla menestyksellä. Loppuvuodesta 2005 innostuin taas treenaamaan tottia ja kisasimme pari kisaa tavoitteena 1.tulos ja koulutustunnus. Valitettavasti molemmissa kilpailuissa tein itse sen verran ohjausvirheitä, että tulosta ei tullut. 2006 kisasimme tokossa 3 kertaa heikolla menestyksellä. Loppusyksystä Nicke kertoi aivan selkeästi, että tokoilu ei ole hänen juttunsa, joten päätimme luopua lajista.

Nicke on myös suorittanut BH- eli käyttäytymiskokeen hyväksytysti. Koe käytiin sananmukaisesti kahlaamassa läpi Huitississa sateen keskellä kesäkuun alkupuolella 2006. Samalla Nickestä tuli ensimmäinen kokeen läpäissyt suomalainen brasilianterrieri, itse asiassa en tiedä onko muissakaan maissa kyseisen kokeen läpäisseitä brasseja. BH-koehan alunperin saksalainen ja on käytössä useissa maissa.

Nicke on erikoistunut olemaan rodun päänavaaja kilpakentillä. Olihan hän ensimmäinen suomessa ja suomalaisomistuksessa startannut agilitybrasse. Tätä ennen täällä oliva käynneet kisaamassa brasilian MM-joukkueen brasset. Nicke aloitti ensimmäisenä tokoilun eikä toistaiseksi näy haastajaa sillä puolella. Ensimmäisten joukossa käytiin katsastamassa myös luonnetesti, tuloksena +57.

Tällä hetkellä Nicke viettää hyvin ansaittuja oloneuvoksen päiviä kotona vahtimalla kaikki tontille tulevat vieraat ja vähän tutummatkin ihmiset. Kenellekkään ei taatusti jää epäselväksi kuka taloa vahtii. Sen verran tosissaan Nicke tehtävänsä ottaa.

Nicke ottaa myös mielellään vastaan tulisia brasilialaisneitoja. Nickellä on yksi 3 pennun pentue. Näistä kaksi ovat muotovalioita ja viimeiselläkin on jo yksi serti kassassa. Nicke myös periyttää hyvää luonnettaan.