Siili-Sofian Lestat, Spike, s. 21.1.2006

 
SpikeVeli Veikeä, Vili Vilpertti, Spike, Viljam Verinen alias Wiliam the Blody, PentuPentunen… Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Jos koiralla on noin monta kutsumanimeä niin eihän siitä voi luopua, varsinkin kun se valloitti sydämet heti. Lisäksi Spikellä on kaikki ne ominaisuudet, joita haluan harrastuskoiralta. Se on itsenäinen, mutta haluaa kuitenkin miellyttää riittävästi, jotta yhdessä tekeminen on mukavaa, se ei myöskään ole pehmeä vaan kovuutta löytyy juuri sopiva määrä. Spike selkeästi nautii saadessaan tehdä ja opetellessaan uusia asioita. Se on myös synnynnäinen hyppääjä ja lupaava agilitykoiran alku. Ja kaiken kruunaa tulevan näyttelytähden ulkonäkö ja asenne.

Spike on ensimmäinen oma kasvattini. Tarkoituksena oli myydä tai sijoittaa kaikki pennut hyviin ja aktiivisiin koteihin. Kun sain ensimmäisen soiton Spikestä olin vielä myymässä pentua, mutta parin tunnin kuluttua totesin etten voi mokomasta hurmurista luopua. Sen jälkeen on useampi tuoli saanut toimia pennun puruluuna ja mamman silmälasit saivat uuden muotoilun by Pentu P-kele. Aika pian opimme nostamaan kaiken arvokaan vähän ylemmäs.

Spiken alkutaival on mennyt Napin kunnioitusta oppiessa. Kun ei kakara kerrasta usko kenelle sohvapaikka kuuluu opetti Nappi-mummu ihan kuonosta pitäen. Sen jälkeen on pentu pysynyt kauniisti kurissa. Lisäksi Spike on keskittynyt riehumaan Nicke-isoenon kanssa. PKotona ei saa safkaaikku hiljaa aloimme opetella koiranelämän perusasioita, kuten sisäsiisteyttä, istumista, maahanmenoa ja ennen kaikkea luoksetuloa. Jos naapurissa sijaitsevalla teurastamolla tapahtuu jotain mielenkiintoista kuulolaite napsahtaa aina välillä pois päältä. Syksyllä 2006 aloitettiin toko- ja agilitykoiraksi opiskelu. Spiken  vuoden 2007 tavoitteina ovat läpäisty BH-koe ja 1.tulos tokon alokasluokasta. Agilityssä on myös tarkoitus startata kunhan ikää tulee tarpeeksi. Eikä näyttelyitäkään ole unohdettu.

Luonteeltaan Spike on rohkea ja avoin. Itse asiassa se muistuttaa enemmän pusukonetta kuin hurjaa ja epäluuloista brasilianterrieriä. Kun tutustutaan uusiin ihmisiin tai nähdään vanhoja tuttuja alkaa kieli käymään kiivasta tahtia ja vieras saa välittömästi naamanpesun ja silmälasien puhdistuksen. Samaten jos koitat jostain torua vastauksena on hirveä pusuryökkiö ’älä mamma oo vihanen, kato mä anna sulle paljon pusuja’.

Spiken silmät ja polvet ovat tutkittu, tulos molemmista oli 0, eli Spike on tervepolvinen ja -silmäinen.