Valitettavasti pennuista kolme ei jaksanut elää, vaan nukahtivat tassu tassussa ikiuneen 24.2.2006.

Mä oon Spike. Mä oon meidän pentueen isoin ja vanhin. Ja nopein. Ja vahvin. Nii ja ihanin tiätty kans. Nyt toi mamma vihdoinkin ymmärsi etten mä ole minnekään muuttamassa. Mä saan jäädä kotiin mamman omaksi kissakoiraksi. Mun lempipuuhaa on repii mammaa lahkeista, syödä ihmisten varpaita ja painii Nicke-enon kanssa.

Mamma sanoo, et must tulee tosi hyvä agi, algi, no anyways siinä estehyppyjutussa. Mä oon ihan varmana siinä kaikkein paras, mä osaan jo hypätä sängylle ja sohvalle. Mä oli eka joka keksi miten pentulaatikosta pääsee pois. Noil muil meni viikko pitempään ennen ku ne hiffas sen jutun. Mä oon tosi nopee juokseen ja tykkään hyppiä ja pomppia. Noi muut ei oo olleskaan niin hyvii hyppiin ku mä. Ni ja on mulla suvussa noita muita hyppijöitä, mun isoeno on Nicke, Jyvämäen Nappula, joka on vissiin tän hetken ihan paras hyppyjuttubrasse. Tosin se on jääny eläkkeelle, joten nyt olis sitten brassen kokonen aukko hyppyuniversumissa mulla täytettävänä. Sano se mamma sit senkin, et mä oon tosi komee, eli sit me ruvetaan käymään näyttelyissä ja mä voitan ne kaikki. Ja sit mä kuulin juttua jostain tottelevaisuuskokeesta. Ei kai toi mamma nyt mua semmoseen veis. Siellähän pitää olla tosi kiltisti ja silleen. No, kyllä se vaan vie ja tosi ahkerasti ollaan koitettu treenata. Vaikka mä oonkin kiltti ni en mä silti jaksa koko ajan vaan istuu ja totella. Aina välillä tartee päästä vähän toteuttaan itteään. Vaix toi näyttääkin siltä, et mä oon tosi paha, ni en mä kovasti kiskonu siskoo korvasta.

Olen Iiris. Luonteeltani olen melko rauhallinen, mutta päättäväinen. Pentulaatikostakin päätin lähteä seikkailemaan melko pian sen jälkeen kun tuo Spike oli sieltä ensin päässyt pois. Totta kai minun piti mennä katsomaan ettei se loukkaa itseään. Niin ja olisihan se ollut väärin, jos se olis yksin saanut pitää hauskaa meidän muiden vaan ihmetellessä laatikossa. Yksi tosi kiva täti kävi kattomassa mua aika monta kertaa. Se sanoi, että mä saan muutta sen luokse asumaan. Ja sit siellä asuu se setä, joka on ja ihaillut minua paljon. Niin ja äiti myös. Kiva, mä pääsen asumaan äitin tykö, nuo muut jotuu lähteen ihan yksin uusiin koteihin. Toivottavasti niitä ei sitten pelota, mutta mua ei. Ei minua kyllä muutenkaan yleensä pelota, olen aika rohkea ja utelias, eli joka paikkaan täytyy mennä katsomaan, josko löytyis jotain kivaa.

Nyt olen asunut jo muutaman päivän Suvi-äidin luona. Me ollaan käyty katsomassa Amma-äitiä Oulussa jo muutaman kerran. Molemmilla kerroilla mä pääsin matkustaan lentokoneessa. Vähän jännitti mutta kaikki meni tosi hyvin. Äiti oli iloinen kun näki mut. Tosin mun oli ihan pakko kokeilla paljonko saan riekkua ennenku se suuttuu. Aika paljon sain, mut sit ku se komensi niin tottelin ihan kiltisti.

Aina kun joku ottaa kameran esille ryhdyn poseeraamaan. Mielestäni valokuvissa esiintyminen on todella mukavaa. Olen myös kuullut Nicke-enolta kivoja juttuja koiranäyttelyistä. Siellä kuulema on joku setä tai täti, joka katsoo ja ihailee vain minua. Ja tietysti se yleisö sen kehän laidalla ihastelee myös minua, olenhan kuitenkin koko näyttelyn söpöin pentu joka tapauksessa. Ai niin, mun sukutaulun löydät täältä

Minun nimeni on Arttu. Teen aina kaikki asiat rauhallisesti ja loppuun asti mietittynä. Jos kiirehtii ja vaan kokeilee mitähän tästäkin tulee, niin homma ei taatusti toimi. Tykkään muuten nukkua sängyn alla. Siellä on turvallista ja rauhallsita. Olen viihtynyt tosi hyvin uudessa kodissani ja tykkään leikkiä Jami-veljen kanssa varsinkin vetoleikkejä. Ja kun väsy iskee menen nukkumaan ihan omaan sänkyyni. Pappa teki sen ihan minua varten. Joillain voi olla jotain tyhmiä sisäkoirankoppeja niin kuin oli siellä mamman tykönä, mutta minullapa on SÄNKY. Sinne on kiva piilottaa äitin sukkia. Siinä saa vähän säpinää aikaiseksi kun ihmiset aamulla etsii piilottamiani tavaroita. Kaikki kun on käynnyt minua katsomassa ovat totta kai ihastuneet iki hyviksi, kun olen tietysti söpömpi kuin Jami. Nämä omat ihmiset ovat tosi kivoja. Pääsin jo kokeilemaan saunaakin, meinasin nukahtaa sinne lämpimään isän syliin. Niin ja sit me ollaan ruvettu ton Jami-veljen kanssa opettamaan äitille ja isälle ettei tavaroita kannata jättää lojumaan vääriin paikkoihin. Viimeksi syötiin pussillinen koirankarkkeja jotka oli jätetty pöydälle. Siis jos ne on pöydällä eikä ketään oo kotona niin nehän on siinä ihan sitä varten et me saatas edes jotain ruokaa... Nyt musta on tullu jos iso poika. Mut ihan vähän oli pakko tota kasvattaja-tätiä vähän säikytellä matkan varrella ja pantata noita kiveksiä. Mut kyl mä ne sit lopulta pullautin sinne minne kuuluukin ja nyt mäkin sit pääsen näyttelyihin näyttään tolle Spikelle kumpi meistä on komeempi.

Olen Anna. Mamma sanoo, et nimi tulee Anna-kirjojen Vihervaaran Annalta. En kyllä ymmärrä miksi, vaikka keksinkin aina välillä kaikenlaista kivaa. Ja välillä saatan istu pitkiä aikoja paikallani ja unelmoida asioista. Sitten taas mennään eikä meinata. Ja väillä kerron noille muille mitä hauskaa voisi tehdä. On oikeastaan aika kivaa pyöriä ihmisten jaloissa niin, että ne meinaavat kaatua. Sillä tavalla saa aina huomiota. Ja jos haluaa syliin kannattaa istahtaa alas ja huutaa oikein surkean näköisenä. Se toimii joka kerta. Mutta osaan myös murista hurjasti noille siskoille ja veljille jos on pakko.

Olen myös Täydellinen Nainen, joka huolehtii linjoistaan. En suostu syömään niin paljoa kerralla, että vyötärö katoaisi. Mun lempiherrkua on kurkku. Nakkien voimalla mä en tee oikeestaan mitään. Jos aikoo pysyä näyttelymitoissa ja hyvässä kunnossa tulee treenaus aloittaa ajoissa, eikä vasta sitten kun tuomari sanoo lihavaksi tai läskiksi. En kyllä tiedä muutenkaan mahtaako se näyttelyjuttu olla ihan mun homma. Se kuulostaa aika levottomalta ja tylsältä touhulta. Ensin odotetaan, että päästään kehään ja sit odotetaan taas, että saa lähteä näyttelystä pois. Mutta ei minua tietysti haittaa jos ihmiset ihastelevat. Enemmän kiinostaisi vaikkapa kanttarellikoiran hommat.

Mun uus perhe on tosi kiva. Mä pääsin asumaan isoon omakotitaloon jossa on paljon vahdittavaa ja tutkittavaa. En ole ehtinyt yhtään kaipaamaan mamman luo kun kaikki aika on mennyt uuteen kotiin ja omiin ihmisiin tutustuessa. Ja sit mä olen ollu tosi kiltisti, en ole syönny mitään niinku tuo Arttu-veli. Ja saunaan minäkin olen jo tutustunut. Niin ja kaupungilla on käyty vähän kävelemässä ja saatu paljon uusia kavereita.